Burgosin katedraali
Madridin juna saapui puoli tuntia myohassa Burgosiin. ”Onko tama Burgos?” ”No ei, mutta muuta asemaa taalla ei ole”.
Asema naytti silta, etta se oli unohtunut pellonlaitaan kasvavan lahion nurkille. Minkaanlaista opastetta kohti keskustaa ei sattunut silmiini. Ensimmaiselta (ja ainoalta) vastaantulijalta kysyin vain, missa on keskusta. En arvannut kysya Burgosin keskustaa, jos olin vaikka jaanyt pois ”Tikkurilassa” tai ”Nokialla”. Seta viisoi suuntaa kauas korkeita taloja kohti ja kertoi, etta bussilla paasee.
Kavelemaanhan tanne on tultu, joten nokka kohti oletettua keskustaa. Kun Lidlin nurkilla yritin selvittaa, mitahan bussilinjaa, ja mihin suuntaan, tassa seuraavaksi pitaisi seurata, loytyi seuraava avulias setamies. Pian loytyi joki, ja sitten jo pilkahti katedraalikin nakyviin.
Setamiehen lisaksi sain apua katuun maalatuilta sydantontuilta. Siella taalla nakyva kaksihiippainen tyyppi opasti minut pitkalti ohi Burgosin. Ehka joku animehahmo?
Otsalamppu jai sitten Madridiin Suomeen lahteviin tavaroihin. Leipaa, kirsikkatomaatteja ja makkaraa loysin Burgosista evaaksi, mutta en lamppua.
Lamppu on myos turvallisuusasia. Otsalampun saa vilkkumaan, jos joutuu mesetalla ongelmiin. Tehokas lamppu nakyy kauas. Minulla on turvallisuusasiana mukana myos pilli, silla olen lukenut, etta ihminen jaksaa puhaltaa paljon kauemmin kuin huutaa aanellaan apua.
Kavin katsomassa Niclauksen kirkon ja lahdin caminolle.
Koetin muistaa juoda.
Soin pari kertaa evaita.
Kroppa oli vahan ihmeissaan, kun kavely vain jatkui. Polvi ilmoitti olemassaolostaan, lantio mietti sopivaa asentoa, reppua piti saataa kesken kaiken.
Aurinko paistoi, mutta vastatuuleen alkoi jo kyllastya. Tasaista maisemaa, asfalttia ja sorateita. Peltoja oli kynnetty, lantaakin oli tuotu, pienta orasta oli noussut joillekin pelloille.
Talvicaminon blogi 