Castrojeriz

Kavelin sitten 9, 5 lisaa ja saavuin Castrojeriziin. Soratieta, aurinkoa, pilvia, vastatuulta. Tuuli alkaa, kun aurinko nousee. Tein talouspaperista korvatulpat ja vedin kiinalaisen kaupan fleeceputkihuivin hatun alle korvien suojaksi  ja kasvojen alaosan eteen. Fleecehuivi on mainio, maksoi vain euron.

Hornilloksen baari oli kiinni eika Hontanas tarjonnut sen enempaa tauon paikkaa. Pitelin omia taukoja, onneksi evaita riittaa viela.

Hyva varuste on taiteltava istuinalusta. Ilman sita nailla sailla olisi hankala pysahtya. Monessa kylassa on pankin sponsoroimia metallisia penkkeja. Caminon paalla taas taukoa tulee usein pidettya jonkun kiven paalla. Maisema on tasaista peltoa, esimerkiksi mitaan kaatuneita puita ei ole tauonviettoon.

Kavelin liian pitkasti. Jos kavelee kahdeksan tuntia, taytyy syomistauot miettia tarkemmin. Taallahan ei ole muuta tekemista kuin pitaa taukoja! Olen tassakin majapaikassa yksin, joten albergueihinkaan ei ole kiiretta. Olisi tietysti mukava paasta sisalle tauon ajaksi, mutta kun ei ole vaeltajia, ei ole aukiolevia baarejakaan.

Huomiseksi minulla on hedelmia. Mandariineja ostin kaupasta ja appelsiinin sain Pacolta, joka on Castrojerizin Plaza Mayorin munincipal-alberguen hospitalero. Munincipal tarkoittaa kunnallista. Yo maksoi viisi euroa.

Uuden korunkin sain: kun ostin varsinaisesta vaeltajien supermarketista, alberguen vieresta, uuden otsalampun, seta laittoi minulle Tau-ristin kaulaan ja antoi esitteen mukaan tasta pyhiinvaeltajien ristista.

Illalla Paco neuvoi minulle, etta ruokaa saa seka Tavernasta etta Mesonista. Koska Taverna aukesi aiemmin, menin sinne. Pieni savuinen baari, kortinpelaajia, valtava koira ja harmaavalkea kissa, pian sisalle saapui koko kylan alakoulun vaki eli noin neljatoista henkea lapsia vanhempineen. Minunkin poytaani tuli vakea – eipa baarin puolella ollutkaan kuin kaksi pitkaa poytaa – , jotka pian tupsuttivat minullekin lahjaparfyymiaan.

Huomenna taitaa olla 10,5 Itero de la Vegaan ja sielta 8,5 Boadilla del Caminoon. Se kuulostaa hyvalta paivamatkalta.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s