Juuri ennen Rabé de las Calzadasia tavoitin nakyviini vaeltajan selan. Miehelta vaikutti, saarystimet nilkkojen suojana. Kadotin hanet, kun aloin etsia albergueta.
Taas loytyi varttunut setamies, joka oikein lahti mukaan nayttamaan, missa on baari, josta loytyy tietoa alberguesta. Koetin matkalla puhua espanjaa ja saimmekin aikaiseksi keskustelun naaurin kissoista, joita onkin perati viisi kappaletta. Olimme yhta mielta, etta sellainen lauma syo aika paljon.
Baari ei nayttanyt ulospain baarilta, mutta sielta loytyi mies, joka puhui kuin itasuomalainen kauppamies, ymmarsin siis sanan sielta, toisen taalta: ”Tasson siule ensittain tallane koru, paa sie se vaik reppuus, siinon taa meija luostarin pyhimys, miu siskoi Tinita haa se pittaa alberkeeta, tuu mannaa tast, siskoi on niin mukava, taallol enne toineeki alberkee, mut seon nyt sulettu, myo tehtii syksyl remontti, katoha sie, jata kenkais taha kaappii, kaho millane vessa, ja taa on ruokahuone, misse miu siskoi. se on niin mukava, siut syottaa seittemalt, jos siule vaa soppii, soppaa, sallaattii ja tortillaa, kahdeksaa euroo myo o sil pijetty hintan, tasso siu sankyis, kaho, millane vessa taallon ja kahos tata, millane taa kolmas vessa on, mut nyt miu pittaa manna, ku nytha on siesta.”
Puhetulvan jalkeen ylakerran huoneeseen siestalle kahdeksi tunniksi, kello soimaan 18.45 ja syomaan alakertaan. Katsoimme Timitan kanssa saatietoja CNN:lta ja visailuja. Eipa sen jalkeen paljon muuta kuin nukkumaan. Olen yksin.
Ensimmaiset kilometrit takana. Huomenna Hornillos del Caminoon 10,7 ja sielta Hontanasiin 9,7.
Talvicaminon blogi 