Leon

Pelota-kenttä

Pelota-kenttä.

El Burgo Ranerosta Laffin alberguesta lahdin sumuiselle caminolle. Kaikki kauempana oleva peittyi usvaan. Camino kulki edelleen peltojen keskella. Valtavat kastelulaitteet nayttivat esihistoriallisten liskojen luurangoilta. Oli aivan hiljaista, linnutkaan eivat laulaneet. Ainoa aani lahti sauvoista, ja kun nostin sauvat ylos, kuulin ainoastaan housujen kahinan.

Paiva meni hyvin. Tiesin, etta Leonin lahella camino kulkee vilkkaiden teiden vierella ja olisin voinut hypata bussiin esimerkiksi Mansilla de las Mulasissa. Matka joutui kuitenkin hyvin ja lopulta paadyin kavelemaan Leoniin.

Saavuin kaupunkiin kymmenen tunnin kavelyn jalkeen erinomaisen hyvalla tuulella. Sitten eksyin. Kysyin neuvoa lukuisilta ihmisilta, pyysin heita neuvomaan minut katedraalille, koska tiesin, etta camino kulkee sen ohi. Pyorin vanhassa kaupungissa ja toivoin, etta katedraali olisi (viela) isompi, etta sen tornit nakyisivat. Tapasin muun muassa nuoren naisen, joka oli itse ollut caminolla vuosi sitten syyskuussa. Kun loysin katedraalin, en enaa halunnut palata caminoa takaisin alberguelle, vaan taivalsin Leonin halki aivan kaupungin laidalle ja majoituin hostalliin.

Olin aivan poikki. Vasytti ja kiukutti. Kaupunkiin meni puolitoista tuntia aikaa. Joulukuisesta caminostaan kirjoittanut Sara X on sanonut, etta tankkaa aina ennen kaupunkiin tuloa, koska sinulla menee kuitenkin aikaa ennen majapaikan loytymista. Han tarkoitti varmaan Leonia.

Mutta korjaussarja oli lahella. Varmistin, etta hostallihuoneessani on kylpyamme, ja hain lahikiinalaisesta basaarista kylpyvaahtoa, kosteusvoidetta jalkojen hieromista verten jne. Hostallin tv koetti viela kylvyn jalkeen nayttaa Barcelona-Kiova-pelia, mutta edes se ei houkutellut enempaa kuin uni.

Advertisement

2 thoughts on “Leon

  1. Sitä käveltiin sitten 40 kilsaa lämpimikseen tuolla välillä! Arvaan, että siinä extra-kaupunkikävely alkaa ketuttaa jo jossain kohtaa…

  2. Sain varmaan kävelyhybriksen päälle, koska kävely ei sinänsä tuntunut missään, kunnes eksyin. Silloin huomasin olevani kaikista tauoista huolimatta väsynyt, alkoi kiukuttaa ja paleltaa. Helpotti, kun suunnittelin eri kielillä kirjeitä Leonin kaupunginvaltuutetuille caminon paremmasta merkitsemisestä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s