Talvi tuli! Illalla katselin vielä kirkasta tähtitaivasta Cebreiron yllä ja mietin linnunrataa. Sitähän sanotaan, että linnunrata tuo caminon vaeltajille energiaa.
Aamuviideltä taivas oli kirkas, mutta seitsemältä tuli talvi. Powerstrech-bungyt ja kuorihousut jalkaan, fleece ja kuoritakki päälle. Toivottelin kahdeksalta kaikille hyvat caminot (buen camino). Meitä oli kaikkiaan kymmenen, aivan uusia tuttavia pariisilaiset nuori poika ja tytto sekä genovalainen mies, joka liikkuu korealaisen nuoren pojan kanssa. Pariisilaiset laumaantuivat heti kahden muun ranskalaisen kanssa, joita olen nähnyt Astorgasta asti. ”Astorgalaisista” toinen on pitkä, hyväntuulinen alfauros ja toinen valkopartainen setä, joka kantaa rinkkansa päällä sateenvarjoa.
Ulos! Lunta tuli vaakasuorassa. Kirjoitin ”Buen camino” oven viereen penkin lumeen. Koetin ensin lähteä metsäreittiä, mutta kun nuolia ei näkynyt, palasin takaisin leveämmille poluille eli maantien laitaan.
Onneksi tuuli oli takaa. Tarvoin eteenpäin, morjestin oranssia aura-autoa maantiellä. Pian camino kääntyi kyläteille. Onkohan tämä tuiskua? Ei, koska tuiskussa lunta sataa enemmän. Myos pyryssä lunta on enemmän. Päätin sanoa ilmaa myräkäksi. Galicialainen lumimyräkkä. Pohdin osaisinko selittää espanjaksi erilaisia lumi-sanojamme. Mikä on pälvi? Se on paikka, jossa on ollut lunta, mutta josta aurinko on sen sulattanut pois.
Olin hyvällä tuulella, kun kaksi viikkoa odotettu lumi viimein tuli. Ja ei se nyt ole tämän pahempaa. Hospitalin kylässä laitan taas raudat kenkiin. Niistä ja sauvoista on vähän apua jäisillä rinteillä.
Lumi kadottaa värit maisemasta. Vuorten rinteillä pellot laikuttuvat valkoisiksi. Kaikki on mustaa, valkoista ja vihreänharmaata.
Alto do Pozolla (caminon korkeimpia kohtia, 1337 m) on baari auki. Sisällä on jo kaksi vaeltajamiestä ja poydällinen paikallisia haalarityoläisiä. Jälkimmäisiltä taitaa jäädä tyopäivä väliin: kahvin lisäksi poydässä on lähes tyhjä pullo viiniä, pullo viinaa ja paljon laseja.
Toinen vaeltajamies kysyy minulta kaaduinko minäkin viimeisessä rinteessä. Näytän rautoja ja hän nyokyttelee. Hän kiskoo lasketteluhaalareita päälleen ja tekee lähtoä. Juon kaakaota, syon tostadaa ja kieltäydyn kahvilanpitäjän tarjoamasta takanvieruspaikasta. Minulla täällä varmaan vähiten kylmä on.
Kun lähden, tulevat ranskalaiset. Pojalla on lasit aivan huurussa.
Matka jatkuu. Enää noin 12 kilometria Tricasteiaan. Koetan kuvata yhtä lähdettä (hanaa), josta tuuli lennättää veden vaakasuoraksi. Lunta tulee vähän enemmän. Vuoret ovat mustia, pilvet kulkevat huippujen alapuolella.
Tuuli loppuu. Lumisade loppuu. Yht’ äkkiä huomaan, että tuolla pellolla ei ole lainkaan lunta ja pian olen itsekin polulla, jossa ei ole lunta. Tajuan, että olen tullut niin alas, ettei lunta enää tule.
Muutama hetki ja olen Triacasteiassa. Täällä on ollut ennen majapaikkojen lisäksi vaeltajille myos vankila. Olen kunnolla ja menen ensimmäiseen alberguehen, joka on heti kaupungin ensimmäisiä taloja vasemmalla. Olen ensimmäinen majoittuja, yo lämpimässä talossa maksaa kolme euroa, saan valita itselleni oman neljän hengen huoneen.
Talvicaminon blogi 