Vaeltajat ostavat juustoa Palas de Reyn torilla.
Joku oli unohtanut/jättänyt Gonzarin alberguehen Fantastico 1 -espanjan oppikirjan. Antoniota kirja nauratti kovasti. ”Ei kukaan puhu näin, ei näin virallisesti puhuta missään”, arvioi madrilainen, jonka on vaikea ymmärtää, että suomalaisille täytyy erikseen opettaa toisiin kulttuureihin kuuluvaa teitittelyä.
Antonio lähtee pimeään yohon, minä sitten, kun päivä valkenee eli kahdeksan jälkeen. Aloitan aamun caminoni yhtä synkkänä kuin eilinen päättyi. Mietin, miten tehokasta eristäminen on rangaistuksena. Espanjan puhumiseni rajoittuu sään ihmettelyyn. Koko caminon aikana olen tavannut yhden itävaltalaisen, yhden hollantilaisen, yhden espanjalaisen, yhden saksalaisen, yhden italialaisen ja neljä korealaista, jonka kanssa olen voinut vaihtaa edes vähän ajatuksia englanniksi.
Synkkäilen, kunnes pieni tuuli nostaa pilvet ja alkaa sataa lunta hiljalleen. Miten voi lumi piristää näin? Laulan kaikki lumilaulut. Kirjoitan lumeen ”Buen camino”. Tapaan Antonion ja ranskalaiset nuoret aamukahvilla ja yllytän heitä sen jälkeen espanjalais-ranskalais-suomalaiseen lumisotaan.
Antonio on opetellut Fantasticosta sanomaan suomeksi ”Olen poikki” ja ”Tämä on sininen”. Hauska kävellä taas muutamia kilometreja porukassa. Ranskalaisista Philippe puhuu englantia, Helene espanjaa.
Lumisadetta kestää muutamia tunteja. Aurinko alkaa paistaa ja camino on kaunis. Matka kulkee kylästä kylään. Vähän nousuja ja laskuja, pieniä tammi- ja kastanjametsiä. Puut kaartuvat caminon ylle. Monessa kylässä on vanhoja camino-muistomerkkejä. Kuvaan keskiaikaisen Lameirosin ristin, jossa on toisella puolella karkeasti veistetty Neitsyt poikansa kanssa, toisella puolella Kristus ristillä.
Palas de Rein kohdalla on sikäli harvinainen moderni pyhiinvaeltajaveistos, että siihen on kuvattu (miehen lisäksi myos) nainen. Naispyhiinvaeltajien kuvia ja patsaita ei juuri ole, ja niissäkin harvoissa nainen yleensä on hoivaajana.
Nyt olen Melidessä ja mietin loppumatkaa. Kolme päivää aikaa ja 50 kilometria matkaa. Huomenna voi kävellä joko Arzúaan (14,3) tai Santa Ireneen (30,7). Näiden kahden paikan välillä ei karttojen mukaan ole majoitusmahdollisuutta. Kummallista.
Talvicaminon blogi 
Onko näkynyt uusia jälkiä? Kiinnostavaa nähdä aikanaan nappaamasi jellonantassukuva.
Koin jälkiin liittyvän ”valaistumisen” viime maanantaina, kun etsiskelin kaakossa harakoiden yöpymiskuusikossa sulkaa kuvattavaksi. Miehän oon aina ajatellut, että näköhavainto villistä eläimestä – se se vasta on jotakin, koko jutun pointti. Nyt olen kääntynyt kannassani.
Harakkakuusikossa tajusin, että jäljistä voi päätellä paljon eläimen puuhastelusta, sen lajityypillisistä touhottamisesta ja eteen tulleista sattumuksista. Ehkä jopa paljon enemmän kuin sen näkemisestä! Villin nisäkkään näkeminenhän on usein vain tuokio, ohikiitävä hetki; harvemmin niitä pääsee tavanomaisilla ihmisretkillä rauhassa tarkkailemaan. Mutta jälkiäpä voi katsella ihan niin kauan kuin on tarpeen, ja niiden antamien vihjeiden perusteella voi rauhassa rakentaa kuvaa eläimen läsnäolosta – mitä se on tehnyt, minne mennyt, missä pysähtynyt, onko se ollut yksin, onko se syönyt vai joutunut syödyksi jne.
Tämä oivallus, että jos osaisin paremmin tunnistaa eläinten jättämiä jälkiä, luonto avautuisi entistäkin täydempänä ja… niin, eläimellisempänä, meni luihin ja ytimiin siellä harakkakuusikossa.
Vaikka en löytänyt sulkia, löysin jälkiä. Seurasin yhden harakan jälkiä noin 10 metrin matkalta. Se oli laskeutunut maahan kuusikon reunaan ja siitä teputtanut suoraan metsän sisään, tralalaa. Sitten pysähdys – tuossahan on jyrsijän kolo, kuivan sammalturakkeen laidassa, ilmeisesti aika pienen. Harakka kiertää koloa, sen varpaanjäljet reunustavat sitä kuin pitsikaulus.
Kiertää, kiertää, todennäköisesti tillittää koloon nappisilmillään päätä kallistellen, saattaa kokeeksi tuikata sinne nokkansakin. Ehkä kurahtelee, kuten harakka joskus tohkeissaan kurahtelee. Ei ravintoa tässä kolossa.
Lintu jatkaa matkaa, hypähtää vaaksan korkuiselle laholle kannolle, käännähtelee siinä tovin ja pudottautuu maahan. Taivaltaa suurelle kivelle, lennähtää sammaltäkin päälle. Kääntyilee riihelle, metsään ja järvelle päin, kunnes heittäytyy vaappuville siivilleen ja liihottaa jonnekin, minne en enää voi seurata.
Niin että jos käy tylsäksi panna töppöstä toisen eteen, ja olet jo ajatellut Suomen brändin ja lautaspolitiikan loppuun, katsele lisää jälkiä, mieti niiden kertomia tarinoita – mutta älä eksy 🙂
Mietin itse aamulla samaa lumesta. Ehkä yksi ilahduttava puoli esimerkiksi eilisessä pienessä lumisateessa oli, että näkyi jälkiä. Tuossa ovat menneet ne ranskalaiset nuoret, isompijälkisellä on kaksi sauvaa. Tuossa toinen on liukastunut, tässä onkin jäätä lumen alla. Koiria, ehkä rastas, joku isompi lintu.
Pitäisiko miun katsella täältäkin harnakan sulkia? Tai ei, retkeily-Harnakan imagoon taitaa sopia vain suomalainen sulka. Kerroinko, että näin ketun juoksevan caminon poikki toissapäivänä?
Mulla alkoi loma. On ihanaa. Päässäni yrittää soida takovien kellojen lisäksi Anssi Kelan laulunsanoja. Mun täytyy kävellä näin, mun täytyy kävellä näin, kun jotain herää sisälläin. Enemmän näiden sanojen pitäisi koskettaa sua.
Valo-liitteessä on kisa: sanoita uudelleen Heikki Salon Marraskuu. Alkuperäisessä on loppujen lopuksi tyhmät sanat. Muistat ne varmaan ulkoa? Lyriikat löytyvät netistä, jos innostut niitä tutkailemaan. Uusia sanoja etsitään keväälle. Aloitin jo kaksi eri versiota Joensuun matkalla. Toinen tulee ulos nimellä Huhtikuu ja toinen Toukokuu. En tiedä, koska saan ne valmiiksi. En ota stressiä, koska olen vapaalla. Menen torilta hakemaan jotakin syötävää, kun siellä on pöhinää.
Alan kohta valmistaa kaksi isoa kuppia maitokahvia. Lumi näyttää Tammelan katoilla ihanalta. Rakastan tätä sunnuntain rauhaa. Pitäisi ostaa uudet pitkät kalsarit, että minäkin pääsisin vähän kävelemään täällä. Aattona pitää olla lämmintä yllä ja sisäistä lämmikettä kanssa, että tarkenee. Odotan jo hautahetkeä.
Sulla loppurutistukset. Hyvin se menee. Askel askel hyppy, askel askel hyppy. Ja hyppy ja hyppy ja hyppy ja hyppy. Eikun ympäri ympäri ämpäri ympäri. Ja tamburiini soi.
Anssi Kelaa en ole vielä laulanutkaan. Ja miten niin Marraskuussa on tyhmät sanat? Hassua, kun aamulla juuri ajattelin Heikki Saloa. Se lähti liikkeelle Minna Cantista, siitä TTT:n näytelmiin, Sirkku Peltolaan ja Saloon.
Rauhallista ja seesteistä lomaa. Montakos keikkaa oli tänä vuonna?
Sen saksalainen camino-koomikko on muuten nimeltään Hape Kerkeling.
Täällä menee oikein hyvin. Galician alueella on metrisiä kilometritolppia aina puolen kilometrin välein ja kilometrit vähenevät nopeasti. Olen Arzuassa ja tuossa ennen kaupunkia oli juuri 38 km tolppa.
En tavoittanut Anssi Kelaa päähäni, sen sijaan siellä soi aika hyvin tämä Kauko Royhkän biisi:
Taivaalla pyyhälsi lentokone yli.
A-la-laia, minä kävelen.
En enää ajattele, mihin minä pyrin.
A-la-laia, minä kävelen.
Kuljen kuten kuninkaallinen,
kuljen kuten kuningas.
Minä kävelen.
Lauantai-aamu, vai joko nyt on pyhä?
A-la-laia, minä kävelen.
Ei ole taskussa muuta kuin tää kynä.
A-la-laia, minä kävelen.
Täällä Tampere pesee kasvojaan ja vaihtaa puhtaat kostyymit. Vanha mekko vain alle ja puhdas, uusi päälle. Käytännöllistä. Lunta siis sataa hiljakseen, joulumaisesti ja pakkasta on sopivasti kuutisen astetta. Kohta on kaunista ja sininen hetki.
Siellä ovat alla viimeiset kymmenet kilometrit. Myötäajatuksia täältä!
Kiitos ajatuksista! Aurinko on vielä korkealla.
Taidan jatkaa matkaa sinne Santa Ireneen. Katson vielä netistä ne Marraskuun sanat, joista Anitta kirjoitti.
Täällä ei ole sinisiä hetkiä. Pimeä tulee nopeasti, samoin aamu vaalenee nopeasti. Vielä on neljä-viisi tuntia hämärään.
Jälkiä on seurattu, mutta tänään se loppui, nimittäin hirvenmetsästys.
Jo melko aamusta saatiin päätökseen.
Jälkien seuraaminen on mielenkiintoista puuhaa. Olen opetellut tunnistamaan hirvien jäjistä, että onko ne uroksen vai naaraan.
Pupuja on erityisen runsaasti näillämain ja kanalinnut ovat myös lisääntyneet.
Kauppasin tänään Joululehtiä. Tapasin silläreissulla Hammarenin Sirkun ja hän laittoi lämpimiä terveisiä vaeltajalle.
Sirkku kertoi olevansa Joulut töissä. On hänen vuoronsa järjestää yksinäisten Joulujuhla. Sirkkuhan on diakonissa Lahdessa, tai jossain sielläpäin.
Suomi voitti Moskova turnauksen jääkiekossa. Ruotsi kaatui rangaistus laukauksilla 4 -3. Jippii!
Lumimyräkät ovat riehuneet eripuolilla maailmaa ja nyt alkaa sataa täälläkin. Parin senti lumipeite lisääntyy. Ensi keskiviikoksi lupailee kunnon sateita, että tervetuloa lumisotasille.
Saimaa on jo niin jäässä, että Vuosalmesta ajoivat jo autoilla eilen yli.
Barcelona voitti eilen vuoden kuudennen tittelinsä jalkapallossa. Olin baarissa naputtamassa tätä blogia, kun Messi teki maalinsa. Kyllä oli huutoa. Messi teki maalin suunnilleen juoksemalla rinta edellä pallon eteen ja maali ristittiin heti ”Messin sydämen tekemäksi”.
Aamulla näin metsässä metsästäjän kahden koiran kanssa. Koirat olivat lintukoiran oloisia, mutta en tiedä, mitä jahtasivat. Näyttää aika raa’ alta, kun (metsästys)koiria kuljetetaan pienissä metallihäkkivaunuissa auton perässä. Isäntä ajaa tyhjää farmaria ja koira pomppii pikkuhäkissä auton perässä.
Ikävän kuuloista koirien kuljetus jossain häkissä. Netti istuu etupenkillä kuin ainakin kartanlukija. Metsästyskoirani (kaivaa vain myyriä) oli eilenkin mukana Kekäleenmäen salolla. Kävi useamman passimiehen luona ja kun ei minua löytänyt, pinkaisi Karhun Antin luo. Kun Riitta soitti Netin olevan siellä, miehet ihmettelivät moista suoritusta, kun se aivan äsken oli tässä. Joku mökkiläinen oli nähnyt ruskean lankapallon menevän lujaa Kysmänlahden yli Utulan puolelle.
Kun meille tulee kinaa, niin Netti menee Antille. Tietä myöten 13 km. Kulkee aivan tienlaitaa heijastimen välkkyen.