Palas de Rei

20130331-203658.jpg

Ensimmäinen pilvetön aamu. Kun lähdin Ferreirosista, näin ensimmäistä kertaa kuun taivaalla. Kellojenpyörityksen ansiosta aurinko nousi vasta 8.39, mutta jatkoi sitten paistamista pitkin päivää. Välillä nousi äkillisiä sateita.

Portomarinissa rakennettiin fiestaa (kuvassa). Ymmärtääkseni fiestan yksi aihe oli paikallinen ”palava viina” aguardiente de orujo eli augardente, joten markkinatouhun keskellä, parhaalla paikalla olivat viinapannujen teltat. Lehden mukaan tätä vahvaa viinaa oli valmistettu 500 litraa, onkos se nyt paljon?

Tänään aurinkosäässä caminolla oli pikkureppulaisia ja jopa yksi odotettu espanjalainen perhe pääsiäiskävelyllä. Selvähän se, että tuskin kukaan olisi viime viikon sateeseen tuonut mummoaan kävelemään.

Kesken kaiken törmäsin Susaniin Kaliforniasta. Amerikankieltä, valkoisia hampaita ja blondattua hiusta pyöri ympärillä, kun minut katsastettiin ja todettiin sopivaksi dokumenttiin. Tien vierellä keltaisessa rypsipellossa seisoi kuvaaja-Herman kahden canoninsa kanssa tallentamassa meitä videolle ja still-kuviksi.

Naputtelin osoitteeni Susanin blackberryyn, ehkä hän joskus kertoo, onnistuiko dokkari.

Tänään tuli matkaa lähes 34 kilometria, joten päätin tulla Palas de Rein ainoaan hotelliin yöksi nukkumaan rauhalliset yöunet. Vaikka paikalle tarjoavat kilpailua ainoastaan kympin hintaiset alberguet, palvelu on lähes uskomatonta. Äsken kun nousi ukkosmyrsky, vastaanottovirkailija kiersi tämän pienen kylän muutaman ruokapaikan ja toi hotellin asiakkaille sateenvarjoja.

Ferreiros

20130330-200633.jpg

Samosista lähtiessä voi valita kulkeeko lyhyemmin maantien reunaa vai lähteekö kylätielle. Lähdin ylämäkeen kylätielle, vaikka Suunnon rannekompassi näytti, että suunta on nyt kohti itää, eikä länttä, kuten yleensä. Kolme tuntia satoi vettä, näin pari vahtikoiraa, kaksi pientä lehmälaumaa, kuusi hevosta, soman mustan pihavuohen ja reissun ensimmäisen mehiläisen.

Sarriassa tein hankintoja eli kiertelin kaupoissa. Löysin uuden laturin, mutta kävelysauvoihin ei saanut uusia asfalttitassuja, vaikka useammasta paikasta kyselin. Niitä ei taideta tuntea täällä.

Aurinko alkoi paistaa ja oli mukava kierrellä, kun olin jättänyt rinkkani yhden kahvilan tiskin viereen vahdittavaksi. Linja-autoaseman etsiminen oli hukkareissu, sillä en saanut lippuja Santiagosta Madridiin. Itse asiassa asemalla ei siihen aikaan myyty mitään lippuja millekään firmalle.

Kun sade oli viimein loppunut, oli todella kiva lähteä taas caminolle. Mietin taas, miten camino vaikuttaa näihin pieniin kyliin. Esimerkiksi Barbadelossa on kylään tullut kauppa, uusi majapaikka – ja ruokaakin on tarjolla. Entinen albergue on nykyään La casa del Carmen.

Päätin viimein pysähtyä Ferreirosiin. Uusi albergue oli kokonaan varattu jollekin ryhmälle, mutta kunnalliseen mahtui hyvin. Pian jälkeeni tuli korealainen nuori nainen, jonka kanssa lähdimme yhdessä syömään paikalliseen Casa Cruceiroon.

Samos

20130329-173612.jpg

Nyt myönnän, että väsyttää. Viime yönä Cebreiron sadan hengen majapaikassa oli niin kuuma, ettei nukkumisesta tullut oikein mitään. Jossain vaiheessa yötä kävin virittelemällä ikkunan raolleen (S-koukulla) ja ihmeen hyvin systeemi toimi, vaikka ulkona tuuli kovasti.

Seitsemältä liikkeelle. Huomasin samalla, etten 2009 joulukuussa ollutkaan eksynyt tällä kohtaa, olisi pitänyt vain jatkaa matkaa sähkölinjaa pitkin. Camino kulkee tänäänkin pienten kylien läpi ja onhan siellä katseltavaa. Miten tuossakin pihassa voi olla 15 traktoria, onkohan puolisolla ollut asiaan mielipide vai olisiko kyseessä koko perheen yhteinen harrastus?

Tapasin Carmen-mummon, joka myi lettuja kotiovellaan ja esitteli samalla laajaa ”lettu” ja ”kiitos” -sanavarastoon eri kielillä. Venäjän ”kiitos” oli mummolla jo muistissa, joten täydensin listaa ”blini”-sanalla. Eihän se ihan lettu ole, mutta toimii varmaan, jos joku itänaapuri joskus mummon oven ohi vaeltaa.

Triacastelassa kävin syömässä, mutta sen jälkeen loppumatka tänne Samosiin olikin kovin pitkä. Kuljin vähän matkaa kahden irlantilaisen kanssa, mutta he jäivät säätämään varusteitaan. Reittikin kulki ensin tylsästi maantien vieressä. Vettä satoi koko kolme tuntia. Eipä siinä paljon tullut pysähdeltyä. Kuvan otin puolimatkan tienoilla.

Samosissa luostarin ovella ystävällinen Rafael kertoi, ettei heillä ole lämmitystä ja neuvoi minut tähän vastapäätä, jossa on ravintola, yksityishuoneilla ja oikein kiva kahdeksan hengen makuusali vaeltajille. Pirteät huovat on hankittu Ikeasta. Taitaa olla siestan aika.

O Cebreiro

20130328-163105.jpg

Tänään oli vuorossa neljä tuntia nousua. Lähdin Vega de Valcarcesta vasta lähempänä puolta yhdeksää, ei tainnut alitajuisesti nousu oikein houkutella.

Palvelut parantuvat caminolla jatkuvasti, tänäänkin olisi halutessaan voinut pysähtyä monta kertaa maitokahville tai kaakaolle. Juon täällä yleensä kuumaan maitoon tehtyä kaakaota, Colacaoa.

Varsinainen nousu alkaa Herreirasin jälkeen. La Fabassa pidin taukoa baarissa. Laskin sisälle harmaan märän kissan, joka heti sisään päästyään aloitti kauhean mouruamisen. La Faban jälkeen on hieman tasaisempaa, sitten noustaan seuraavaan kylään, jossa majoitusta tarjoaa Albergue Escuela on aika uudennäköisessä rakennuksessa.

Maakuntien rajalta on vielä matkaa Cebreiroon, mutta lopulta olen täällä, ylhäällä kivistä tehdyssä kylässä (kuvassa), jossa on paljon peregrinoja ja vielä enemmän turisteja. Tietääkseni ajatus uusista camino-vaelluksista on syntynyt täällä 1960-luvulla paikallisen papin mielessä. Alkujaanhan caminon historia liittyy keskiaikaan, jolloin Espanjan arabivaltaa alettiin ajaa alas. Ja sitä ennen aikaan ennen kristinuskoa, jolloin täällä on kuljettu linnunradan alla kohti länttä ja merta.

Kirkoissa, tauluissa ja patsaissa Pyhä Jaakko eli Santiago on joskus Matamoros-hahmossa eli maurien tappajana. Ehkä siksi täällä ei juuri ne muita kuin länsimaisia, valkoihoisia vaeltajia. Olen nähnyt caminolla yhden mustan ihmisen ja tavannut joskus – hyvin harvoin – joitakin vaeltajia Latinalaista Amerikasta. Aasiasta saapuu muutamia vaeltajia rikkaista maista: Japanista ja ihmeen paljon Koreasta.

20130328-201609.jpg

Illalla kiirastorstain messun jälkeen tultiin kaikki samaan baariin, myös pappi ruskeassa fransiskaanimunkin kaavussa. Tämä on aika pieni kylä.

Vega de Valcarce

20130327-141537.jpg

Lähdin aamulla kahdeksan aikoihin Villafranca del Bierzosta. Kylän jälkeen on kaksi vaihtoehtoista reittiä, joista on olin jo etukäteen päättänyt valita vuorille menevän reitin (camino duro eli ”rankka”). Sinne camino sitten veikin, en edes nähnyt toisen, maantien laitaa kulkevan, reitin opasteita.

Jo oli nousu – ja kovimmassa rinteessä ohi pyyhälsi nuori mies. Ei paljon tullut juttua heitettyä, sanoin vain ottavani happea hetken. Mutta kuten jänikselle ja kilpikonnalle kävi, puolen tunnin päästä tapasimme jälleen. Tämä galicialainen jumppamaikka oli todenut, ettei löydä caminoa ja päätti lähteä takaisin. Minä taas uskoin olevani oikealla tiellä, joten jatkettiin yhdessä matkaa ja löytyihän sitten keltaisia nuoliakin, jotka kertoivat, että reitti oikea.

Päivä oli kostea, mutta sadetta tuli vasta, kun palasin laaksoon. Vuorelta ei nähnyt välillä muuta kuin kosteaa sumua, aivan harmaata kaikki. Kun tulin alemmas, ihmettelin jäkälän (kuvassa) peittämiä puita. Kesällä jäkälä ei näy, mutta nyt kun puut ovat lehdettömiä, ne näyttävät vaaleanvihreän jäkälän peittäminä aivan jättiläisjäkäliltä itsekin.

20130327-135408.jpg

Olen yötä entisessä Brasil- nykyisessä Roble-alberguessa, joka on tänä vuonna vaihtanut sekä omistajaa että nimeä. Hospitalerona on eilen tänne tullut hollantilainen nainen, mutta juuri nyt paikalle saapui omistaja, ehkä noin 50-vuotias espanjalaisnainen äitinsä ja apupojan kanssa. Apupoika tuo kottikärryillä puita takkaa varten, naiset – myös hospitaleron apulainen – kulkevat eestaas käymässä läpi majapaikan hyviä ja huonoja puolia. Kaasulämmitin ilman kaasupulloa aiheuttaa mahdottoman pulinan.

Albergue tarjoaa illalla yhdeksän euron hintaisen ”menu del peregrinon”. Yösija maksoi viisi euroa eli on halvimpia tähän mennessä.

Villafranca del Bierzo

20130326-200832.jpg

Hyväntuulinen kävelypäivä takana. Päätin jo eilen, että tänään en katsele kelloa enkä kartasta kilometreja. Nyt loppui suorittaminen!

Aamu alkoikin hienosti: kirsikat ovat kukassa ja Ponteferradasta lähtiessä kukkien tuoksu oli suorastaan huumaavaa.

Ensin oli kuivaa, matka kulki kylästä kylään, välillä kiertelimme vähän viinipeltojen reunoilla. Iltapäivällä alkoi tihuuttaa, mutta ei sekään haitannut. Varsinaista sadetta ei tullut. Pierosissa olisi ollut uusi albergue, joka mainosti kasvisruokiaan.

Pidin pitkiä kahvittelutaukoja, eihän ilman kelloa ole kiire mihinkään. Voi kävellä yksin, mutta kun pysähtelee, alkaa nähdä muitakin. Camponarayan kohdalla oli jo paljon peregrinoja: edessä ja takana kulki punaisia, keltaisia, mustia sadeviittoja ja rinkansuojuksia.

Pitkän pätkän kuljin ensimmäistä päiväänsä vaeltavan irlantilaisen Reginan kanssa. Hän oli kiireessä unohtanut kävelysauvansa kotiin, joten jaoimme exel-porkkani muutamaksi tunniksi. Regina oli eilen tavannut saksalaisen, joka oli täällä toteuttamassa Hape Kerkelingin kirjan innoittamaa huumoricaminoa: olutta aamulla, viiniä päivällä ja illalla – sitten sitä vasta otetaankin. Kirjan julkaisemisesta on jo vuosia, mutta vielä näitä lukutaitoisia riittää.

Ponferrada

20130325-205728.jpg

Päivä oli sateinen. Matkakin oli lyhyt, kävelin vain nelisen tuntia El Acebosta tänne Ponferradaan. En nukkunut siestaa, mutta vietin aikaa alberguessa: luin kirjaa, join kaakaota, seurustelin ihmisten kanssa, odottelin, että vapaaehtoissedät Angel ja Jose kumppaneineen saavat pyykki- ja kuivauskoneen pyörimään (no joo, bambupaidat ovat ihan lopulta kosteita, sukat eivät onneksi niinkään). Paljon oli hirvittävän märkiä tulijoita. Rabanalilla on tullut lunta ja muuten on satanut vettä koko päivän.

Olen neljän hengen huoneessa hollantilaisen, latvialaisen ja espanjalaisen naisen kanssa. Latvialaisen makuupussikin on märkä, mutta vapaaehtoisukot ovat sitä mieltä, ettei pesukoneessa voi pyörittää vain kuivausohjelmaa.

Myöhemmin sisään tuli uusia läpimärkiä vaeltajia. Jotkut olivat kulkeneet makuupussi ilman mitään suojaa kiinnitettynä rinkan päälle. Jos kuivausohjelmaa ei koneesta löyty, niin näillä ennusteilla sanoisin, että heillä on kostea yö tulossa. Onneksi jokaisella kerrossängyllä on lämmin huopa tulijaa varten.

Ulkona on lämmntä plus kahdeksan astetta, mutta sisätiloja aletaan lämmittää vasta illalla. Yöksi patterit on – ainakin tähän asti – aina kytketty pois päältä. Pienten pattereiden tarjoama kuivaustila on kysyttyä. Otin äsken kaupasta kaikenlaisia mainoslehtiä, ehkä auttavat latvialaista saamaan kenkänsä kuiviksi.

Ajatuksia niille, jotka suunnittelevat caminoa:
Mielestäni hyvä lista majapaikoista löytyy tältä sivulta:
http://www.gronze.com/camino-de-santiago/camino-frances/todos-los-albergues.htm

Mundicamino on myös informatiivinen, mutta tänne uudet majapaikat tuntuvat listautuvan hitaammin:
http://www.mundicamino.com/ingles/

El Acebo

20130324-174507.jpg

Caminon mukavimmat maisemat tällä välillä. Sää sen sijaan ei suosinut: aamun sumu muuttui vähitellen tihkusateeksi ja kun ylemmäs vuorille noustiin, se muuttui rännäksi, pikkurakeiksi ja viimein lumeksi. Lumi oli kivoin vaihtoehto.

Kävely sujui kuitenkin hyvin, sillä kun välillä tuuli ja oli kuivempaa, kamppeet kuivuivat nopeasti. Sekä Haglöfsin kuorihousut että Patagonian kuoritakki olivat oikein tähän säähän sopivia. Huomenna laskeudutaan alas laaksoihin, saas nähdä, pitävätkö säätiedot alavilla mailla paremmin paikkansa kuin mäillä.

Tapasin tänään kaikenlaisia ihmisiä, muun muuassa kaksi takaisinkävelijää. Ei riitä, että kävelee Santiagoon tai Finisterreen, vaan osa haluaa kävellä myös takaisin, niinhän sitä ennen ihmisten oli pakko tehdä – ei pyhiinvaelluksilta ollut kyytiä kotiin, vaan jalan oli tehtävä matka kumpaankin suuntaan.

Olen ottanut taktiikaksi puhua kaikkien kanssa, vaikka siinä ei ehkä ole mitään uutta.

Ajatuksia niille, jotka suunnittelevat caminoa:
Slmäiln eilen camino-ohjeita, niissä kehotettiin suunnittelemaan matkaa etukäteen. Eihän suunnitelmia ole pakko noudattaa – tämä on vähän kuin intereillausta eli suunnitelmia saa muuttaa vapaasti – mutta jonkinlainen perehtyminen reittiin voi olla hyväksi. Reittisuunnittelun opas:
http://www.godesalco.com/plan/frances

Murias de Rechivaldo

20130323-164916.jpg

Päivän lehdessä Espanjan päävalmentaja taivastelee tasapeliä mahdottomaksi! Jalkapallo on suurta, mutta pääsiäinen on vielä suurempaa. Leonin (maakunnan keskuspaikka) lehdessä oli kolme sivua eilisestä Espanja-Suomi-pelistä, mutta seitsemän sivua pääsiäisestä: karttoja kulkueista, kuvia siitä, miten naisten kulkue aloitti ensimmäisenä kierroksensa jne.

Päivä oli pilvinen, vähän ripsi vettä, mutta lopulta oli taas aurinkoista. Kävelin yksin ja tapasin ainoastaan Davidin, tutun mehunjakelijan. Hän kiersi aamulla siivoamassa caminoa, mutta koska on vähän peregrinoja, ei Davidin roskapussiinkaan kertynyt juuri mitään. Tapasimme myöhemmin hänen mehupisteellään. Jos mahdollista, asumus oli vielä huonommassa kunnossa kuin ennen. Onneksi talvi alkaa olla ohi.
Kun kuvasin Davidin joulukussa 2009, hän oli vielä pitkätukkainen:
https://talvicamino.wordpress.com/2009/12/11/astorga/

En jäänyt Astorgaan, vaan kävelin muutaman kilometrin verran siitä ohi. Kaupungin kaduilla oli poliisin pyyntöjä siirtää autot pois huomisiltana, tänään on ”vain” konsertti, mutta huomenna taas Astorgassa kuljettaisiin piippalakit päässä. Astorgan pääsiäiskuvia 2007 näet tästä linkistä
http://koti.mbnet.fi/edith/santi07_1.html

Muriasissa on monta baaria ja monta mahdollisuutta majoittua, mutta täällä ei ole kauppaa. Vitsailin yhdelle nuorelle saksalaiselle, joka tuntuu asuvan täällä, että olen tainnut jo nähdä kylän kaikki nähtävyydet, kun olen nähnyt kirkon ja ruskeat kanat. Poika oli heti huumorissa mukana ja kehotti käymään vanhan kylän raunioilla joen takana, siellä saattaisi olla valkoisiakin kanoja.

Ajatuksia niille, jotka suunnittelevat caminoa:
Jos vain ehtii, kannattaa opiskella vähän kieltä. Vaikka aamiaisbaarin tiskillä ei ole muutama pulla vitriinissä, voi kysyä ”Hay tostadas?” (Onko paahtoleipää?) ja hyvin todennäkäisesti kohta saa nauttia ylileivän leikattua paahdettua leivänpalasta voin ja marmeladin kera.

Villares de Órbigo

20130322-141017.jpg

Villares de Órbigossa albergueta eli majapaikkaa (kuvassa oikealla) pitävät Belen ja Pablo. Heillä on remontti päällä, mutta remontoidut osat taloa ovat todella siistejä ja moderneja. Saas nähdä, miten yöllä pärjätään: Belen näytti, missä heillä on huopia, sillä ”ei me täällä koko taloa lämmitetä”.

Jos eilen kylä oli sympaattinen, niin on tämäkin. Täällä on majapaikka, kauppa ja baari – mitäs siitä muuta tarvitaan. Kaupan täti kertoi, että siestan jälkeen putiikki on auki aina kahdeksaan asti. Baarin pitäjä kysyi, mistä olen ja alkoi heti puhua illan jalkapallomatsista Espanja-Suomi. En ymmärtänyt juuri mitään, mutta arvelin, että on järkevää sanoa jotain sen tapaista, että ”illasta tulee katastrofi Suomelle” – jolloin setä alkoi selittää, että ”onhan teillä siellä paljon hyvääkin kuten education eli koulutus”. Kiitos vaan sedälle empatiasta, mutta heh, pisatuloksilla ei pitkälle pötkitä jalkapallossa maailmanmestaria vastaan.

Tässäkin baarissa mainostetaan, että myynnissä on limonadaa – joka ei ole limsaa, vaan jokin punaviinisekoitus, jota kurmitaan pääsiäisenä. Pääsiäisenä 2007 joku saksalainen mies varoitteli, että kyseinen juoma voi viedä jalat alta.

Ulkona paistaa aurinko, joten taidan pian luopua maksuttoman wi-fin palveluista. Illalla tulen ehkä takaisin tänne Piris-baariin katsomaan peliä.

Ajatuksia niille, jotka suunnittelevat caminoa:
Vaikeinta caminolla on pysähtyminen. Ensimmäiset päivät kannattaisi ottaa ylivarovaisesti, sillä liian moni saanut rakkoja tai muuten kipeyttänyt jalkansa, kun ahnehtii kilometreja alussa liikaa. Minun oli melkoisen vaikeaa pysähtyä nyt tänne, kun Astorgaan olisi vain muutama tunti lisää. Tie vie ja vaikeaa on pysähtyä.