Villar de Mazarife

20130321-135419.jpg

Taas ollaan caminolla. Lähdin aamulla Leonista ja olen nyt Villar de Mazarifessa, kohti länttä. Ensimmäinen merkittävä asia on kevät. Leonin katedraalin edessä kukkivat orvokit, istutetut, mutta silti!

Toinen asia on La Semana Santa eli pääsiäinen. Lukuisat pääsiäistapahtumien julisteet tuntuvat kilpailevan siitä, miten julmimmin voidaan esittää Kristuksen kärsimystä. Veristen julisteiden vastapainoksi näin näyteikunassa legoista tehdyn pääsiäisasetelman! Luulen, että mustat huput oli pitänyt askarrella itse, mutta vaikutti siltä, että legoissa olisi piispojakin?

Aamulla minua opastanut nainen kertoi, että pitkäperjantai on juhlien takia vapaapäivä, mutta hän ei aio mennä katsomaan La Procesioneja eli kulkueita, koska on aamutöiden vuoksi yleensä väsynyt. Kulkueita on tosin kolme kertaa vuorokaudessa. Kulkueissa siis mustiin kaapuihin ja kasvot peittäviin hiippalakkeihin sonnustautuneet ihmiset kantavat hartellaan lavoja, joissa on kuvaelmia pääsiäisviikolta. Värejä on muitakin, mutta erityisesti musta on melkoisen tehokas, varsinkin jos sattuu katsomaan kulkuetta yöaikaan.

Päivä oli pilvinen ja harmaa, en ole tiennyt, että täällä voi harmaatakin. Yleensä maa on punaista, pellot vihreitä, keltaisia tai ruskeita – mutta tänään näin paljon harmaata. Viljapellot olivat kyllä jo hyvin oraalla. Lämmintä oli tänään noin kuusi astetta, ei tuullut liikaa – nyt paistaa jo aurinko.

Ajatuksia niille, jotka suunnittelevat caminoa
Kesällä camino frances on hyvin ruuhkainen. Tänään juttelin kävellessä yhden peregrinon eli vaeltajan kanssa ja näin toisen selän, muuten olen ollut yksin eli päivä on lähes yhtä rauhallinen kuin oli joulukuussakin. Pääsiäinen tuo ruuhkia, kun espanjalaiset perheet lähtevät caminolle. Jos sää pysyy kuivana, ilma on tähän aikaan vuodesta hyvin sopiva caminolle.

Advertisement

2 thoughts on “Villar de Mazarife

  1. Mikä on suurin ero siinä, jos vaeltaa Suomessa tai siellä, missä sinä vaellat? Kysyn, koska olen ihan pikkuisen – siis tosi pikkuisen – antamassa periksi Lappi-hommalle ja alkanut sieluni silmissä nähdä itseni talsimassa päiväkausia yksin jollain sellaisella seudulla, jolla vielä nyky-Suomessa voi taivaltaa ihan vaan keskenään ittensä kanssa. Tuleeko ero siitä pyhiinvaelluksen pyhiin-kohdasta? Funtsii Tuula

  2. Tämä on hyvin järjestettyä. Kävelin tänään vajaat parikymmenä kilmetria pikkurinkkani kanssa. Nyt olen mukavasti baarissa odottamassa ruokaa. Baarissa on wi-fi käytössä. Kaupasta sain iltapalaa. Pyykkini kuivuvat jo narulla. Lapissa olisi aika toisenlaista. Molempi parempi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s