Lähdin aamulla kahdeksan aikoihin Villafranca del Bierzosta. Kylän jälkeen on kaksi vaihtoehtoista reittiä, joista on olin jo etukäteen päättänyt valita vuorille menevän reitin (camino duro eli ”rankka”). Sinne camino sitten veikin, en edes nähnyt toisen, maantien laitaa kulkevan, reitin opasteita.
Jo oli nousu – ja kovimmassa rinteessä ohi pyyhälsi nuori mies. Ei paljon tullut juttua heitettyä, sanoin vain ottavani happea hetken. Mutta kuten jänikselle ja kilpikonnalle kävi, puolen tunnin päästä tapasimme jälleen. Tämä galicialainen jumppamaikka oli todenut, ettei löydä caminoa ja päätti lähteä takaisin. Minä taas uskoin olevani oikealla tiellä, joten jatkettiin yhdessä matkaa ja löytyihän sitten keltaisia nuoliakin, jotka kertoivat, että reitti oikea.
Päivä oli kostea, mutta sadetta tuli vasta, kun palasin laaksoon. Vuorelta ei nähnyt välillä muuta kuin kosteaa sumua, aivan harmaata kaikki. Kun tulin alemmas, ihmettelin jäkälän (kuvassa) peittämiä puita. Kesällä jäkälä ei näy, mutta nyt kun puut ovat lehdettömiä, ne näyttävät vaaleanvihreän jäkälän peittäminä aivan jättiläisjäkäliltä itsekin.
Olen yötä entisessä Brasil- nykyisessä Roble-alberguessa, joka on tänä vuonna vaihtanut sekä omistajaa että nimeä. Hospitalerona on eilen tänne tullut hollantilainen nainen, mutta juuri nyt paikalle saapui omistaja, ehkä noin 50-vuotias espanjalaisnainen äitinsä ja apupojan kanssa. Apupoika tuo kottikärryillä puita takkaa varten, naiset – myös hospitaleron apulainen – kulkevat eestaas käymässä läpi majapaikan hyviä ja huonoja puolia. Kaasulämmitin ilman kaasupulloa aiheuttaa mahdottoman pulinan.
Albergue tarjoaa illalla yhdeksän euron hintaisen ”menu del peregrinon”. Yösija maksoi viisi euroa eli on halvimpia tähän mennessä.
Talvicaminon blogi 