Aamun vesisade kirkastui auringoksi. Muistaako tässä päivästä sateen vai auringon?
Kun kyselee caminon säästä vaeltajilta, jotka ovat kävelleet nyt maaliskuussa Ranskan rajalta tänne Santiagon porteille, saa aivan erilaisia vastauksia. Brasilialainen poika, joka ei ollut koskaan ennen edes nähnyt lunta, sanoi ettei hän ole koskaan ollut missään näin kylmässä paikassa. Walesilainen nainen sanoi, että joka päivä hän on kastunut sateessa kuukauden ajan. Saman matkan kulkeneen irlantilaiset miehen mielestä sää on ollut lähes erinomainen: ”Vettä satoi, mutta olin silloin aina jossain baarissa.”
Olen nyt Monte do Gozolla, viiden-kuuden kilometrin päässä Santiagosta. Laitoin pyykit koneeseen, makuupussin pussilakanaa myöten – ja istun ainoan aukiolevan kahvilan terassilla iPadin ja kirjan kanssa. Tämä on valtava kompleksi, majoitustiloja olisi sadoille, mutta turhaan. Espanjalainen Jago kertoi, että nykyään tänne majoitetaan opiskelijoita.
Täällä on aina yhtä hiljaista, sillä juuri kukaan ei pysähdy näin lähelle ”määränpäätä”, mikä se sitten kenellekin on. Minä mietin vielä, kävelisinkö kolme päivää lisää Finisterreen merelle. Toisaalta: säätiedotus lupaa sadetta sunnuntaille asti. Toisaalta: odottaahan se Finisterre siellä seuraavaa vaellusta.
Kuva on otettu naisvaeltajan patsaasta Monte do Gozon keskusaukiolla, yleensä vaeltajat ovat patsaissa tai maalauksissa munkinkaapuisia partaisia miehiä.
Niille, jotka suunnittelevat caminoa, muutama sana tekniikasta:
– Lähes joka baarissa, kahvilassa ja ravintolassa on wi-fi asiakkaiden käytössä. Samoin monissa yksityisissä majapaikoissa.
– Latasin iPad Miniin kartat, oppaat ja muuta luettavaa. Käytän tätä myös päiväkirjana, kamerana ja yhteydenpitoon. FaceTime toimii hyvin, Skype ei niinkään.
– Jos tarvitsee paikallisen liittymän, kioskeissa myydään 19 euron puhelimia, joihin voi ladata lisää puheaikaa. En tunne systeemiä tarkemmin.
– Ruuhkaisempaan aikaan kannattanee ottaa mukaan pistorasiaan laitettava haaroituspistotulppa (vai mikä sen nimi on?), jolla virtaa saa jaettua useampaan laitteeseen
Jännittävää seurata näitä loppumetrejä. Olen hengessä mukana. Ihanaa, kun sulla on omat jalat, jotka kantavat ja iPad. Näin voi hienosti yhdistää apostolinkyydin ja nopeammat internjet-kyyditykset samalla kertaa.