Pilvinen päivä, oikein mukava kävellä, lämmintä ehkä viitisen astetta aamusta alkaen. Tricastelasta San Xilin kautta kävellessä ensimmäiset kahvilat olivat kiinni, joten kaakaotarjoilua oli vasta 13 km päässä Convarissa. Siellä on kaksi baaria, joista toinen on maantien reunalla, toinen kylässä caminon varrella. Kylän lähellä on myös kaksi albergueta, entiseen kouluun kunnostettu kunnallinen majapaikka ja yksityinen (Albergue Privado Paloma y Leña), joka näyttää sympaattiselta.
Kävelin koko päivän yksin, joten minulla oli aikaa pohtia eläimiä caminolla.
Caminon voi tehdä kävellen, pyörällä ja myös ratsain. Olen nähnyt joskus kesäaikaan hevosvaeltajia. Ehkä hevosvaelluksesta on myös tulossa vähän bisnestä, sillä Villafrancasta lähtien olen nähny kahden firman mainoksia, joissa tarjotaan mahdollisuutta tehdä osa caminosta ratsain.
Hevonen sopii perheille. Olen nähnyt, että vanhemmat kulkevat jalan ja nassikat ratsastavat – kintut sojottaen hevosen leveän selän molemmilla puolilla.
Muutama vuosi sitten oli muotia tehdä caminoa aasin kanssa. Aasi vuokrattiin ja tavarat lastattiin sen kyytiin.
Koiriakin ihmisillä on joskus mukanaan, mutta ei niitäkään sentään talvella. Erityisesti amerikkalaisten caminojutuissa tunnutaan puhuvan paljon villikoirista. Tällä reissulla olen tajunnut, että villikoirat – joita en ole täällä koskaan nähnyt – saattavatkin olla noita maalaistalojen vapaana kulkevia koiria. Suhtaudun niihin kuten koiriin yleensäkin: en katso silmiin, pidän sauvat selän takana, etteivät ne näytä uhkaavilta, ja höpötän koirille jotain leppoisalla äänellä. Tänään jaarittelin useammallekin sekarotuiselle schäferille nakkimakkaroista. Hyvin ymmärsivät suomea!
Kissoja täällä maaseudulla on myös paljon. Aamulla olin todistamassa kissatappelua, jossa pienempi löysi turvapaikan puusta. Lähes kaikki, ei vaan kaikki kissat, ovat hyvinvoivan oloisia. Vuorilla Manjarinin alberguen originelli hospitalero Tomas Martinez tosin oli opettanut kissansa kerjäämään evästä ohikulkijoilta. Hänen kissoillaan oli laaja reviiri, tassunjäljille näkyi hangella kaukana alberguesta.
Joitakin elämiä pidetään mielestäni huonosti. Olen kerran sanonutkin yhdelle teinille, että hänen kanarialintunsa voisi paremmin, jos sillä olisi isompi häkki.
Pieni punarintainen metsälintu on nimeltään Ruskokerttu, Sylvia Undata espanjaksi ja latinaksi Curruca Rabilarga (opastaulu kertoi). Mustarastas ja se ovat aamulla yleensä ensimmäiset linnut. Aamut livertävät täällä jo kevättä.
Peuran olen kerran nähnyt caminolla. Heinäkuussa 2004 aamulla metsässä ennen Atapuercaa polulla seisoi naaraspeura. Tuijotimme toisiamme hienon hetken verran.
Käärmeitä täällä ei ole eikä hyttysiä (korjatkaa, jos olen väärässä). Kärpäsiä on kesällä, mutta niitä on aina siellä, missä on lehmiä.
Galiciassa riittää pieniä tiloja ja niillä lypsy- ja lihakarjaa. Lehmät lypsetään kolme kertaa päivässä, joten niitä siirrellään vähän väliä pellolle ja taas lypsettäväksi navettaan.
Vuohet ja lampaat ovat ulkona. Osa uuhista on jo vuoninut, ja karitsoita oli tänäänkin hauska seurata.
Hauskinta on kyllä seurata kanoja. Kirjavat kanat kulkevat vapaana ja kuopsuttelevat maata. Kukko vahtii ohikulkijoita ja koettaa oman egonsa mukaan joko haastaa uhkaajat tai johdattaa laumansa turvaan.
Majapaikasta
Ferreirosiin kunnallinen albergue: lämmintä myös aamulla, keittiössä kattila ja muutamia astioita, maksullinen pesu- ja kuivauskone, pattereiden päällä kuivausritilät (sukat kuivuivat jo illan aikana), ei nettiä, hinta kuusi euroa.
Ovatko lehmät jatkuvasti päivisin ulkona lumettomilla seuduilla?
Lihakarjan mullikat näyttäisivät olevan ulkoruokinnassa täällä Galiciassa, pikkuvasikoita ei kyllä ulkona näy. Yksille mulleille tuotiin säiliörehua. Rehukaalia kasvaa myös paljon, luulen. että se on karjalle.