Hospitalero haki eilisiltana Logroñossa minut katsomaan pääsiäiskulkuetta (kuva). Puhuimme, että Albergue Logroñon parveke oli paras paikka nähdä koko pitkä, vaikuttava esitys.
Aamulla seitsemältä lämpötila oli plus viisi astetta. Kaupungissa kahvipaikat avasivat oviaan. Logroñon jälkeen on pian suuri ulkoilualue, jossa näin oravia ja jäniksiä – tai jänisten häntäpäitä. Ulkoilualueella oli ystävällisesti wc-tilat auki, vaikka muut ovet olivat kiinni.
Pilvistä, tuulista, mutta ei sadetta. Lämpötila oli noin kymmenen astetta. Navarretten kohdalla moottoritien näytöllä luki, että Burgosiin on tunti ja yhdeksän minuuttia. Matkaa noin 113 km, joten minulle menee muutama päivä! Burgos on nyt caminoni päätepiste.
Ajattelin välillä asioiden sekoittumista. Kävin eilen Logroñossa tanskalaisten perustamassa Tiger-kaupassa ostamassa ties missä valmistetut lukulasit. Espanjasta taas leviää maailmalle esimerkiksi Bershka-ketju.
Ventosan kylä, joka on kilometrin verran ”syrjässä”, houkuttelee vaeltajia katsomaan taidetta. Taidetta en juuri kohdannut, mutta kylä on saanut uusia työpaikkoja, muun muassa kaksi kahvibaaria. Uusia talojakin on noussut. Tämäkö on se kyläpahanen, jossa oli yksi ”kauppa” eli lähinnä komero, jonka setä avasi, jos kävi pyytämässä.
Ventosan jälkeen tapasin tusinan verran espanjalaisia tätejä pääsiäisvaelluksella. Tädit pitivät taajaan taukoja. Eilen näin tätejä Kataloniasta.
Tätien pikkurepuista tuli mieleen – taas kerran – saksalaisten neljänkymmenen nuoren lauma, jota kävelimme karkuun 2007. Nuorten tavarat kulkivat autoissa, vaikka olisivat he olleet varmaan rinkkojenkin kanssa nopeita. Vieläkin lämmittää, kun muistan ne nuorukaiset harppomassa ohi kokispulloja heilutellen. Hätä keinot keksii ja utelimme opettajilta aina heidän määränpäätään, että osasimme mennä toiseen kylään – ja pääsimme majoittumaan!
Olen joen rannassa Puerta de Nájera -alberguessa. Sänky kernipetauksella maksaa kympin, wi-fiä on parempi käyttää lähikuppilassa. Majapaikka on oikein siisti ja suorastaan söpö, täynnään hauskoja yksityiskohtia. Syömässä kävin Sofia-kiinalaisessa, jonka näin matkan varrella. Alkukeitto, nuudelisekoitus, sitruunakana ja jälkiruoka maksoivat juomineen 8,50.
Mukava nähdä kuva tuosta kulkueesta.
Lahdessa on tänä vuonna pääsiäisnäytelmä kolmena iltana. Siis sama mutta monta esitystä.
Tumma-asuisia tuossa kohtaa kulkuetta josta on kuvasi, taaempaa tulee valkoasuisia. Muistan punaisia, valkoisia ja mustia hiippalakkeja siltä kerralta kun olin pääsiäisenä kävelemässä. Kiirastorstai-iltana kirkossa pappi valitsi yleisöstä 12 ihmistä ja pesi heidän jalkansa. Katselimme toimitusta urkuparvelta. Kanttori nyökkäili hyväksyvästi, kun kuoroon liittyi yks suomalainen sopraana.
Juu muistan, se oli Rabanal de Caminossa. Vaikuttava messu, kerrassaan.