Carrion de los Condes

Viime yön (Itero de la Vegan) kunnallinen albergue-majapaikka sijaitsee kirkkoa vastapäätä. Yksi iso sali katukerroksessa, yli kymmenen sänkyä, ei kerrossänkyjä, lämmin sali, mutta kylmä kylpyhuone, onneksi kuitenkin lämmin suihkuvesi, ei keittiötä. Ovessa oli lappu, jossa pyydettiin astumaan sisään ja soittamaan hospitalero paikalle. Täti saapuikin nopeasti ja pisti lämmöt päälle. Yön hinta viisi euroa.

Luulin, että nukun yksin, mutta muutaman tunnin kuluttua, kun oli jo aivan pimeää, saapui italialais-korealainen pariskunta.

Kuulin, että toinen korealaisista naisista oli jäänyt Castrojeriziin kymmenen kilometrin päähän. Siellä albergueta ei avattu ”yhden ihmisen tähden”, vaan hänet neuvottiin hotellliin. Talvialbergueiden sivun (http://www.aprinca.com/alberguesinvierno/) mukaan kaksi majapaikkaa Castrojerizissa ilmoittaa olevansa aina auki, joten olipa aika ikävää käytöstä mielestäni. Olisikohan auttanut, jos olisi maksanut useammasta vaeltajasta. Parikymppiäkin olisi tullut halvemmaksi kuin hotelli.

Muistaakseni 2009 nukuin yksin Castrojerizin kunnallisessa majapaikassa eikä ollut ongelmia.

Olen monta kertaa ajatellut kävellessä äitini ja minun ensimmäistä vaellusta elokuussa 2001. Silloin oli paahtava helle ja jouduimme aluksi kantamaan paljon vettä, kunnes elimistö tottui kuumuuteen. Tardajosistakin otimme kolme litraa juotavaa, että selviämme kaksi kilometria seuraavan kylän vedenottopisteelle. Sillä caminolla oppi luopumaan kaikesta ylimääräisestä tavarasta, jota oli ottanut mukaan siksi, että olisihan se kiva tuotakin joskus käyttää.

Muistan myös Kastilian kanavat, joiden varrella kuljin tänään (kuva). Ihmettelen edelleen kastelujärjestelmää. Kanavat ovat niin osin leveitä, että joku on aloittanut turistiristeilyt ja tehnyt tuollaisia laitureita. ”Vaeltajille alennusta, kulje osa matkasta Juanin paatilla!”

Kanavan rannalla kasvaa tamariskeja, jota egyptiläiset pitivät pyhänä elämän puuna, koska ne kasvavat kuivissa oloissa. Olen joskus kuullut, että ”taivaan manna” olisi jonkinlaisia tamariskien hedelmiä.

Oli hieno sää, ei liian kuuma, ei liian kylmä, ei sadetta eikä tuulta.

Olkoon päivän ajatelma se, että joku (ei-Polina) oli kirjoittanut: ”Älä lakkaa unelmoimasta.” Voihan se niinkin olla, toisaalta voi siirtyä tekemiseen, jos se vain on mahdollista.

Yhden vaeltajaa näin, nainen tuli vastaan rivakkaa tahtia.

Kävelin (ja pidin taukoja) koko päivän, joten saavuin Carrion de los Condesiin auringon laskiessa puolen seitsemän aikaan. Nunnien Espiritu Santo majoittaa minut, ja kyllä yllätyin todella, kun näin eteisen kenkähyllyllä ainakin kahdeksan kengät! Ihmisiä! Majapaikassa ei täälläkään ole kerrossänkyjä, lämmintäkin tuntui olevan, siistit kylpyhuoneet, hinta 7 euroa.

Lähdin äkkiä etsimään lämmintä ruokaa, sillä sellainen on ollut aika harvinaista tällä caminolla. Täällä on sentään baareja, ja viimein minut opastettiin tänne Los Condesiin. Kysyin, onko mahdollista syödä. Tarjoilija huikkasi kysymyksen baaritiskille yhdelle miehelle (kokki!), joka seurasi juuri tv:stä FC Barcelonan otteita, kuten kaikki muutkin ravintolassa. Onneksi kokki nyökkäsi ja pääsin tilaamaan.

Advertisement