Villafranca Montes de Oca

  
Aamu alkoi jo neljältä, kun isossa makuusalissa Santo Domingo de la Calzadan alberguessa jonkun herätyskello alkoi soida. Saattoi se olla kännykänkin herätys. Pipitys jatkui ja vähitellen tuntui, että kaikki heräsivät. Ihmiset rykivät ja valoista näki, että moni tarkisti kellonaikaa kännystään. Viimein hyppäsin sängystä ja menin kohti pipinää. ”Tuo on sinun!” sanoin soivan rinkan viereiselle alasängylle. Mies sanoi, että ”Ei ole, ei ole”. Pipitys jatkui, intimme vähäsen, muutkin puuttuivat asiaan, kunnes mies suostui nostamaan rinkkansa ja huomasi, että soitto kuului sen sisältä. Ehkä hänellä oli uusi herätysääni, jota hän ei vielä tuntenut.
Koetin nukkua, mutta moni oli herännyt kokonaan ja viritteli lähtöä. Minäkin lähdin jo vartin yli kuusi. Täysikuuta ei näkynyt pilvien takaa. Varttia vaille seitsemän oli jo suht valoisaa. 
Granonissa oli leipomon (Panaderia de Jesús) ovi auki, joten hain kahdella eurolla pussillisen keksejä, joita tarjoilin kylän jälkeen maisema/taukopaikassa muille. Kun lähdimme, sain kävely- ja jutteluseuraa, joten matka taittui mukavasti. Toinen päivä perätysten kävelin seurassa. Redecilla del Caminon aamukaakaon aikana alkoi vähän sataa. Sadetta, tai pientä tihkua, jatkuikin sitten koko päivän. 
Kävelyseurani jäi Beloradoon, mutta päätin jatkaa vielä muutaman tunnin. Kello oli 12.20, joten keskusaukion baareissa ei vielä ollut varsinaista ruokaa, vaan tapaksia, eapanjalaisia pikkusyötäviä. Otin muun muassa rapuleipää, joka oli oikein maukasta. 
Tihkusateen lisäksi alkoi tuulla. Pistin iPadin kuunteluun podcasteja, ääniohjelma Marjo Kuuselan tanssista vei ajatukset pois viileästä ilmasta. Viikko sitten olisin pitänyt tätä säätä lämpimänä, nyt tuntuu kylmältä.
Espinosa del Caminon pikkubaarissa oli perheitä. Samanlaista on täällä kuin muuallakin, koetin laskea, oliko enemmän ihmisiä vai erilaisia näyttöjä, joita he kaikki tuntuivat naputtelevan. Pieni ihminen alkoi huutaa äidiltään ”tetaa”, mutta maito ei tainnut olla ruokalistalla. Lahjoitin hänelle ja isosiskolle pari keltaista huovasta tehtyä pääsiäispupua, joiden muistin olevan rinkan päällitaskussa. Täytyy laittaa aamulla yksi keltainen pupu omaan mustaan hattuunikin. 
Tulin jo aika väsyneenä tänne Villafranca Montes de Oca -kylään huomatakseen, että kylän albergue on kiinni. Vettä tihkuaa, seuraavaan kylään matkaa kolme tuntia, päätin jo mennä pensionaattiin. Jäin odottamaan kahta takaa tulevaa vaeltajaa kertoakseni, etten aio kävellä enää yhtään. Frans Itävallasta ja Tommaso Italiasta kertoivatkin minulle, että kylässä on uusi albergue osana San Anton Abad -hotellia.
Tänne tulimme. Oli luksusta käydä hotellin tyylikkäällä puolella maksamassa majapaikka ja iltaruoka (yhteensä 20 euroa). 
Siestalevon aikaan muistelin, mitä siistejä vaatteita on mukana. Puhdas, musta paita ja kaunis silkkihuivi saivat respan rouvalta hyväksyvän hymyn, kun menimme porukalla ravintolasaliin. 
Ruokaillessa on hauska seurata kulttuurien kohtaamisia. Aasialainen mies suositteli ruotsalaiselle naisille spagettia, joka on ”kerrankin keitetty riittävän kypsäksi”. Hän piti myös kastikkeesta, jossa oli suunnilleen pelkästään kermaa ja ketsuppia. Heh! Ei kuulu kerma kaikkien maiden keittiöperinteeseen. 
Tämän caminon herkut ovat tehneet minusta niin ronkelin, etten voi suositella San Anton Abad -hotellin kovin keskinkertaista Menu del Peregrinoa. Eivät kattokruunut aina takaa hyvää ruokaa. Onneksi tämä ravintola on samassa rakennuksessa, ja pääsenkin jatkamaan siestaa aivan pian. 
Lähetän vain tämän päivityksen, joko hotellin ilmaisella wi-fillä tai sitten Orangen nettikortilla, jonka ostin Pamplonasta 20 eurolla varmistamaan yhteyksiä. 

Santo Domingo De La Calzada


Santo Domingo de la Calzada
Aamulla Nájeran katuja siivottiin, sillä viime yö oli kaupungissa (illan, yön ja aamuyön äänistä päätellen) yhtä fiestaa eli juhlaa.
Caminolla taas kuiva, pilvinen päivä pitkin viini- ja viljapeltojen reunoja. Puita ei lainkaan. Reitillä oli joko päällyste tai kova hiekkapohja.
Kun Santo Domingo de la Calzadan kaupungin keskustaan kävelee, tulee suoraan Casa de la Cofradia del Santo -albergueen. Paikka on iso ja erinomaisesti hoidettu. Porukkaa otetaan sisään pikavauhtia. Sänkyjä on eri tiloissa ja kerroksissa yhteensä 211, pikkupyykit pestään ulkona (kylmä vesi), keittiö ja iso ruokailutila löytyy. Wi-fi ei toimi tällä kertaa.
Perille päästyä sää muuttui tänäänkin aurinkoiseksi. On suorastaan lämmin. Paikallisetkin ovat kerääntynyt terasseille.
Täällä on Ferie de Dulce, markkinat, jossa oli myynnissä ruokaherkkuja parmesanista ja paikallisista Fardelejos-leivoksista sokeriruokoon (caña de azúcar). Kävelykadulla oli lisää markkinamyyntiä (kuva).
Istuskelin auringon lämmössä. Illalla kävin kirkossa. On Jueves Santo eli kiirastorstai, jolloin iltamessun aiheena on La Última Cena del Señor eli messu, jossa toistetaan Raamatun tapahtumia kiirastorstain illalta. Santo Domingo De La Calzadasssa juttu vedettiin rutiinilla läpi eikä rituaali ollut mitenkään erityisen kohottava. Kirjoitin itselleni jo aiemmin, etten voi astua samaan lätäkköön kahta kertaa. Näin tälläkin kertaa.

Nájera


Hospitalero haki eilisiltana Logroñossa minut katsomaan pääsiäiskulkuetta (kuva). Puhuimme, että Albergue Logroñon parveke oli paras paikka nähdä koko pitkä, vaikuttava esitys.

Aamulla seitsemältä lämpötila oli plus viisi astetta. Kaupungissa kahvipaikat avasivat oviaan. Logroñon jälkeen on pian suuri ulkoilualue, jossa näin oravia ja jäniksiä – tai jänisten häntäpäitä. Ulkoilualueella oli ystävällisesti wc-tilat auki, vaikka muut ovet olivat kiinni.
Pilvistä, tuulista, mutta ei sadetta. Lämpötila oli noin kymmenen astetta. Navarretten kohdalla moottoritien näytöllä luki, että Burgosiin on tunti ja yhdeksän minuuttia. Matkaa noin 113 km, joten minulle menee muutama päivä! Burgos on nyt caminoni päätepiste.
Ajattelin välillä asioiden sekoittumista. Kävin eilen Logroñossa tanskalaisten perustamassa Tiger-kaupassa ostamassa ties missä valmistetut lukulasit. Espanjasta taas leviää maailmalle esimerkiksi Bershka-ketju.
Ventosan kylä, joka on kilometrin verran ”syrjässä”, houkuttelee vaeltajia katsomaan taidetta. Taidetta en juuri kohdannut, mutta kylä on saanut uusia työpaikkoja, muun muassa kaksi kahvibaaria. Uusia talojakin on noussut. Tämäkö on se kyläpahanen, jossa oli yksi ”kauppa” eli lähinnä komero, jonka setä avasi, jos kävi pyytämässä.
Ventosan jälkeen tapasin tusinan verran espanjalaisia tätejä pääsiäisvaelluksella. Tädit pitivät taajaan taukoja. Eilen näin tätejä Kataloniasta.
Tätien pikkurepuista tuli mieleen – taas kerran – saksalaisten neljänkymmenen nuoren lauma, jota kävelimme karkuun 2007. Nuorten tavarat kulkivat autoissa, vaikka olisivat he olleet varmaan rinkkojenkin kanssa nopeita. Vieläkin lämmittää, kun muistan ne nuorukaiset harppomassa ohi kokispulloja heilutellen. Hätä keinot keksii ja utelimme opettajilta aina heidän määränpäätään, että osasimme mennä toiseen kylään – ja pääsimme majoittumaan!
Olen joen rannassa Puerta de Nájera -alberguessa. Sänky kernipetauksella maksaa kympin, wi-fiä on parempi käyttää lähikuppilassa. Majapaikka on oikein siisti ja suorastaan söpö, täynnään hauskoja yksityiskohtia. Syömässä kävin Sofia-kiinalaisessa, jonka näin matkan varrella. Alkukeitto, nuudelisekoitus, sitruunakana ja jälkiruoka maksoivat juomineen 8,50.

Logrono

  

Yleensä lähden niin, että näen auringonnousun. Tänään lähdin myöhemmin ja jopa oli caminolla kävelijöitä. 
Sää oli pilvinen, tuuli jonkin verran ja lämpöä oli kymmenkunta astetta. Kun yhdeltätoista alkoi pilvien lomasta aurinko paistella, olikin taas oikein hyvä kävelysää minulle. 
Eilen ja tänään on ollut 10 – 12 kilometrin pätkiä ilman kyliä. Olen täyttänyt vesipulloni aina fuenten eli hanan kohdalla, jottei jano pääse yllättämään. Sekoitin myös kivennäisvesijuomasta ja mehusta voimajuomaa, joka vie eteenpäin. 
Mietin, miten Pekka Seppänen sanoi Ylen Erehdysekspertti-ohjelmassa, että me ajattelemme liian paljon sitä, mieltä mitä muut ovat ja haluamme tehdä samalla tavalla kuin muut tekevät, eli olla moitteettomia. Pitäisi ajatella itse ja toimia sen mukaan. Niitä odotuksia, joita haluamme noudattaa, ei ehkä ole edes olemassa. 
Vianassa (kuva) luin Anittan viestin Belgian räjähdyksestä. Samaa uutista luettiin kahvilan televisiossa: tuli sekalaisia tietoja loukkaantuneista, peruuntuneista lennoista, ministerien lausunnoista. Iskua sanotaan attentaatiksi. Nyt iltapäivällä alberguen tv esittelee jo kaiken muun ohella miten hienoja grafiikoita iskusta on tehty sosiaaliseen mediaan. On tietysti tärkeää olla visuaalisesti näppärä surun ja järkytyksen hetkellä, mutta on tuo myös mautonta. 
Lähden vielä kaupungille. Olen pienessä alberguessa keskellä kaupunkia (Calle Capitan Gallarza 10, Albergue Logrono). Sänky neljän hengen huoneessa maksaa kympin. Suihkussa lämmintä vettä, pyyhe tarjotaan käyttöön, keittiössä voi laittaa ruokaa. 

Los Arcos

    
Los Arcos
Kuulin eilen hurjia juttuja. Kun tänään kävelin, huomasin, että kuulin kaikki jutut samalta pariskunnalta, jonka kanssa ensin kävelin vähän matkaa ja sitten päädyimme syömään yhdessä alberguen omaan ravintolaan. 
Tässä muutamia jutuista:

1) Vuonna 2009 nuori mies lähti caminolle St Jean PIed de Portista. Hän eksyi ja kuoli vain 12 kilometrin päähän kylästä. Eilinen pariskunta oli paikalla, kun nuoren miehen vanhemmat tulivat viime viikolla tuomaan muistolaatta poikansa ristiin. Valitettavsti lunta oli niin paljon, että omaiset eivät päässeet Napoleonin reitille, mutta vaeltajien toimiston ystävällinen vapaaehtoistyöntekijä lupasi viedä laatan paikalleen, kunhan sää paranee.

2) Pamplonassa oli opiskelijamellakoita. Lasia särjettiin ja kaupungissa oli ihan hirveä siivo, kun pariskunta oli siellä.

3) Nousussa Alto de Perdonille joku kaatui niin pahasti, että häneltä murtui luita kädestä. Pariskunta oli auttamassa häntä. Onnettoman käsi oli sininen, musta ja punainen ja kivut olivat hirveät.
Olipahan ajateltavaa, kun kävelin. 
Lorcan pikkukylän alberguen kahvilaa pitävä korealainen nainen kertoi, että heillä oli ollut kahdeksan yöpyjää. Aika lailla on porukkaa liikkeellä näin pääsiäisen aikaan.
Aurinko paistoi tänäänkin ja sää oli muutenkin hieno. Kävin Estellassa Decathlon-urheiluliikkeen jonkinlaisessa outlet-myymälässä ja ostin asialliset shortsit kympillä. Naisten housut olivat kaikki pinkkejä, menin miesten puolelle.
Nyt olen Los Arcosissa. Päätin mennä vaihteeksi yksityiseen majataloon. Pension Mavissa huone maksaa 28 euroa, mikä on sopiva hinta minulle tänään.

Cirauqui


Cirauqui
Liityin eilen osaltani caminolla tavattaviin hulluihin. Kuivasimme vaatteita yhden britin kanssa kuivauskoneessa. Sukat jäivät hivenen kosteiksi, joten sanoin, että kuivaan sukkani laittamalla ne iltayöksi peiton alle vatsani päälle, olenhan kuitenkin +36,5 astetta lämmin. Britti piti minua aivan totaalisen mielenvikaisena – joten tähän mennessä varmaan koko englantia taitava peregrinosakki näillä nurkilla on jo kuullut ”about grazy, grazy finns”.
Aamulla oli raskas. Oli sumuista ja ajattelin vain ylämäkeä Alto de Perdonille. Psyykkasin itseäni, kuuntelin lintuja ja tein puroja. Kun alkoi helpottaa, kohtasin kyltin, jossa kerrottiin, että seuraavaan kylään eli aamiaisen olikin matkaa vain 1,8 km.
Zariquiegui näytti oikein mukavalta. Alberguessa on baari, jonka ystävällinen täti teki minulle tuoreesta leivästä keon paahtoleipiä voilla ja mansikkahillolla. Kahvin kanssa hintaa tuli kaksi euroa. Albergue näytti siistiltä. Myös ilta-aikaan ruokaa tarjolla.
Myös seuraavassa kylässä Utergassa saa kaikki palvelut saman katon alta niin halutessaan. Hyvin toimii vaeltajabisnes näissä pienissä kylissä.
Sää oli mukava, ei satanut. Aurinko paistoi välillä. Kirsikat kukkivat ja näin kevään ensimmäiset perhoset. Mieli oli keveä kuin höyhen. Nauhoitin vähän erästä pikkulintua ja soitin sitten laulun sille itselleen takaisin. Kylläpä oli tehokasta, lintu tuli lähelle ja lauloi, minkä pystyi. Soitin taas nauhan ja lintu vaihtoi paikkaa ja tuli vielä lähemmäs laulamaan Joukahaista  suohon. Ei saa kiusata lintuja!
Obanosissa olin jumalanpalveluksen aikaan. Tänään on palmusunnuntai ja ihmiset kantoivat juuri oliivipuun oksia sisään kirkkoon, kun tulin kohdalle (kuva).
Puente de la Reina on isompi paikka, useampi albergue, paljon baareja ja kauppoja. Ostin kaikenlaisia herkkuja kannettavaksi. Samanlaisia oliivipuunoksia kantoi täälläkin moni.
Manerun albergue oli kiinni, mutta tänne oli vain vajaat kolme kilometria. Ciraquin alberguessa tarjotaan ruoka ja majapaikka yhteishintaan 22 euroa. Taidan syödä täällä. Muistelen, että tämä majapaikka olisi jotenkin kovin värikäs, mutta tuo alakerran huone, jossa meitä on nyt puoli tusinaa majoittuneena on aika tavallinen. Istun nyt toisen kerroksen terassilla. Suoraan edessä on kirkko ja sen kellotorni. Vettä alkoi sataa.

Cizur Menor

  

Tajusin oikeastaan eilen, että koska olen caminon ”alussa”, näen vielä tavallistakin enemmän ihmeteltävää. Onhan täällä aina kaikenlaisia kulkijoita, mutta olen ihmetellyt – siis vähän turhaankin – ihmisten ruokahuoltoa. Eräs mies kantaa raviolipurkkeja ja joku roikottaa kädessään kassia, jossa on eväitä ja termari. Termareita näkee kyllä pitkin matkaa caminopaikkojen ota-tästä-hyllyillä. Joku mies esitteli kävellessään minulle, miten hänellä on pussissa heti valmiina syötävää pastaa. Tuollainen armeijaruoka voi olla hyvää, mutta toisaalta alberguessa voi usein kokkailla vapaasti ja ravintolaruoka maksaa noin kympin. Hintaan kuuluu kolme ruokalajia, leipää, vettä ja viiniä. 

Ja koska meillä kaikilla on matka alussa, osa ihmisistä oli ensimmäisinä päivinä ihan ihmeissään, kun heille toivottaa ”Buen Camino.” 
Pääasiassa ihmisten suhtautuminen toisiinsa on tavattoman avuliasta. Uusiseelantilainen mies kantoi eilen kädessään kilometrien verran kenkiä, kunnes edellä kiirehtinyt korealainen poika huomasi pudottaneensa jotakin ja palasi takaisin hakemaan niitä.
Vuoroin saa apua ja antaa sitä. Tänään amerikkalainen pariskunta tukeutui aamulla minuun, koska heidän opaskirjansa sanoi, että Zubirin jälkeen vaeltajat voivat eksyä teollisuusalueellle. Kirjan ilmestymisen jälkeen asiat ovat muuttuneet ja reitti oli selkeästi merkitty. Ja ehkä otslampun (Tikka Petzl 2) valossa nuolet näki kauempaakin. Kun päivä oli valjennut kunnolla, tapasin jälleen hollantilaisen Romeon, jonka rinkka tuli nyt viimein kuntoon. Appalakeilla käyneet amerikkalaiset tiesivät, että Romeon rinkan selän pituutta voi ja pitää säätää. Mies hoiti säädöt ja rouva tallensi toimenpiteet hollantilaisen kännykkään, että tämä osaa tehdä niitä myöhemmin myös itse (kuva). Olin vaikuttunut tehokaksikosta!
En jäänyt Pamplonaan, vaan tulin muutaman kilometrin eteenpäin Cizur Menoriin. Kymmenen hengen huoneet, kerrossängyt, pyykinpesua helpottaa kuivauskone. Keittiökin olisi, mutta aion mennä ravintolaan, joita on tässä kylässä kaksi.

Pamplonassa oli lauantai-iltapäivänä hieno hulina sateesta huolimatta. Baarien seinustat olivat täynnään pulisevia, iloisia ihmisiä. Lämpötila näytti olevan noin plus kahdeksan. Vettä sateli viitisen tuntia tänään. Olen tyytyväinen siihen, että takkini ja housuni pitävät sateen enkä joutunut pukemaan ja riisumaan aina sateen tullessa ja mennessä.

Zubiri


Zubiri
Aamulla lähdin Roncesvallesista hitain aamutoimin, eihän tässä ollut kiire minnekään. Olin vannottanut itseäni, etten saa kävellä toisena päivänä liian pitkää matkaa. Ensimmäisen päivän matkalle ei juuri ollut valinnanvaraa. Tänään matkana 21 km ja sen pitää riittää.

Aamulla on vähän pakkasta, hanki kantoi, olimme taas lumirajan yläpuolella (kuva). Välillä kävimme alhaalla kylissä ja sitten noustiin taas lumisiin maisemiin. Vähitellen alkaa oppia tietämään näitä vaeltajia. Tuo ruskeaviittainen kulkija käy kirkoissa, tuolla on irlantilainen, joka makoilee aurinkoisilla nurmikoilla, tuo korealainen käy ottamassa oluen, kun minä juon kahvia.
Ennen Zubiria tapasin albergue-mainostajan, joka jakoi Larrasoanan alberguen mainoksia. Heillä on neljän hengen huoneet jne. En tiedä pidänkö näistä moderneista majapaikoista. Mielipiteeni voi johtuu ehkä siitä, että kun äitini kanssa aloitimme caminokävelyt 15 vuotta sitten, kaikki majapaikat olivat silloin vielä (enemmän ja vähemmän) isoja ”halleja”, joihin oli laitettu kerrossänkyjä.
Mietin tänään myös, että viihdyn vaelluksella paremmin avarassa tilassa 20 tuntemattoman kanssa kuin pienessä huoneessa kolmen tai peräti vain yhden tuntemattoman kanssa. Taitaa suomalainen reviirikäsitykseni joutua liian ahtaalle moderneissa albergueissa.

Lisäksi on vanha kunnon kursailu. Eihän sitä voi olla vaivaksi – ja mitä jos pienen huoneen vähät ihmiset haluavatkin vaikka tehdä jotain toisella tavalla kuin minä. Tai jos minä olen vaikka jotenkin häiriöksi heille. Kaikenlaisia jumeja on ihmisen mielessä.
Zubirissa on Arga-joen vesi keväällä korkealla. Nyt ei vedessä voi istuskella jalkojaan vilvoittelemassa. Muita kevään merkkejä: metsässä kukki pieniä sinkisiä ja valkoisia vuokkoja aurinkopaikoilla.
Toinen aurinkopäivä peräkkäin. Olen nyt Rio Argan yksityisessä 15 euron alberguessa, jossa kaikki palvelut pelaavat. Ruokaa saa laittaa, pyykkiä voi pestä (ja se myös kuivuu hyvin takan edessä), suihkuja on riittävästi ja talo tarjoaa useamman pyyhkeen käytettäväksi. On hienoa! Tänne  on kerääntynyt hieman varttuneempia – ikäisiäni ja vähän vanhempia vaeltajia. Chicagolainen eläkeläisrouva kysyi, löysitkö sinäkin tämän paikan Googlesta.  Wi-fikin tuntuu toimivan hyvin. Roncesvallesissa nettiyhteyttä sai jahdata käytävältä, sillä ns nettihuoneessa se ei toiminut. Periscopeen yhteys ei siellä riittänyt.

Roncesvalles

  Yö alberguessa oli vähän levoton, moni oli ensimmäistä yötä kuten minäkin. Joku halusi pitää valoja päällä myöhään illalla, vaikka toiset nukkuivat. Joku tykkäsi, että ikkuna olisi kiva pitää auki yöllä. 
Aamulla oli sateetonta ja kovin sumuista. Pian aurinko lämmitti jo kummasti ja kaikki vähentelivät vaatteitaan. Juttelin useiden ihmisten kanssa, mutta kävelin yksin. Koska kuljimme Valcarlosin reittiä ja kylien kautta, sain sopivasti maitokahvia kävelyn aikana.
Vieläkin vähän harmitti, että Napoleonin reitti vuorille oli suljettu, mutta niinhän se on, ettei samaan lätäkköön voi astua kahta kertaa. Nyt oli toisenlainen päivä kuin olin ajatellut. Valcarlosin reitillä on sitä paitsi oikein kauniita maisemia. Kylissä näki myös, miten puutarhakukat kukkivat jo.
Olin puolenpäivän aikoihin kohdassa, jossa kyltti kertoi, että Roncesvallesiin on 4,8 kilometria. Muutkin huomasivat saman ja aurinkoisella rinteellä näki kivasti siestaa viettäviä peregrinoja.
Loppumatkan viiden viimeisen kilometrin pätkällä olikin sitten lunta (kuva)  ja sellaiset ylämäet, että ne kiivettyään voi julistaa itsensä sankarivaeltajaksi ja palkita itsensä haluamallaan tavalla.

St Jean Pied de Port

image

 

Lähdin Helsingistä 16.05 ja saavuin illalla Bilbaoon. Pil Pil -hostellissa nukutun yön jälkeen matka jatkui. Samassa hostellissa on toisessa porraskäytävässä pyhiinvaeltajien albergue, onhan Bilbao Camino Norte -reitin varrella.
Bilbaosta  on bussiyhteydet Bayonneen, josta lähtee juna St Jean Pied de Port -kylään, josta suunnittelin aloittavani caminon. Jo lentokentältä olisi päässyt kohti Ranskaa. Bussifirmat Lurraldebus ja Pesa menevät kentältä San Sebastian / Donostiaan. Hinta näytti olevan 16.85.
No Bilbaon linja-autoasemalta (Termibus) lähdetään myös ensin San Sebastian / Donostiaan, jossa bussivaihto. Hinta on Bayoneen asti 14.55 Alsa-bussilla. Espanjalaiseen tapaan kaukobussin lippu ostetaan etukäteen asemalta. Jokaisella bussifirmalla on oma luukkunsa, jossa lippuja myydään.
Tapasin ensimmäisiä caminolaisia. Englantilaispariskunta oli palaamassa kotiin jalkavaivojen takia. He kertoivat, että viikko sitten vuorilla satoi niin paljon lunta, että kävelijät ohjattiin maantielle. Harmi.
Bussi tarjosi maksuttoman netin, joten katselin vähän St Jean Pied de Portin majapaikkoja. Kunnallinen majapaikka Albergue Accueil Pelerin (Rue de la la Citadelle 55) majoittaa 32 henkeä, yö maksaa 10 euroa, hintaan sisältyy aamiainen, jonka tarjoilu alkaa 6.30.
Jatkan vielä matkainformaation jakamista. Bayonnesta juna St Jean Pied de Portiin maksaa 10,10. Junassa tunnistaa helposti muut peregrinot, joten laumaantumista alkoi jo tapahtua. Bäää-bäää, omien joukossa.
Ensin kannattaa käydä camino-toimistossa (kuva) samalla kadulla numerossa 39. Paikan nimi on Amies du Chemin de Saint Jacques. Siellä minua, irlantilaista Amelieta ja korealaista Joonaa neuvoi ystävällinen Geneviene. Camino vuorten yli ehdottomasti suljettu. Kukaan ei saa mennä sinne, vaan meidän on kuljettava Valcarlosin kautta, osittain maantien reunaa. Se tulee olemaan jaloille rankkaa, mutta tätä on camino.