Samos

20130329-173612.jpg

Nyt myönnän, että väsyttää. Viime yönä Cebreiron sadan hengen majapaikassa oli niin kuuma, ettei nukkumisesta tullut oikein mitään. Jossain vaiheessa yötä kävin virittelemällä ikkunan raolleen (S-koukulla) ja ihmeen hyvin systeemi toimi, vaikka ulkona tuuli kovasti.

Seitsemältä liikkeelle. Huomasin samalla, etten 2009 joulukuussa ollutkaan eksynyt tällä kohtaa, olisi pitänyt vain jatkaa matkaa sähkölinjaa pitkin. Camino kulkee tänäänkin pienten kylien läpi ja onhan siellä katseltavaa. Miten tuossakin pihassa voi olla 15 traktoria, onkohan puolisolla ollut asiaan mielipide vai olisiko kyseessä koko perheen yhteinen harrastus?

Tapasin Carmen-mummon, joka myi lettuja kotiovellaan ja esitteli samalla laajaa ”lettu” ja ”kiitos” -sanavarastoon eri kielillä. Venäjän ”kiitos” oli mummolla jo muistissa, joten täydensin listaa ”blini”-sanalla. Eihän se ihan lettu ole, mutta toimii varmaan, jos joku itänaapuri joskus mummon oven ohi vaeltaa.

Triacastelassa kävin syömässä, mutta sen jälkeen loppumatka tänne Samosiin olikin kovin pitkä. Kuljin vähän matkaa kahden irlantilaisen kanssa, mutta he jäivät säätämään varusteitaan. Reittikin kulki ensin tylsästi maantien vieressä. Vettä satoi koko kolme tuntia. Eipä siinä paljon tullut pysähdeltyä. Kuvan otin puolimatkan tienoilla.

Samosissa luostarin ovella ystävällinen Rafael kertoi, ettei heillä ole lämmitystä ja neuvoi minut tähän vastapäätä, jossa on ravintola, yksityishuoneilla ja oikein kiva kahdeksan hengen makuusali vaeltajille. Pirteät huovat on hankittu Ikeasta. Taitaa olla siestan aika.

Vega de Valcarce

20130327-141537.jpg

Lähdin aamulla kahdeksan aikoihin Villafranca del Bierzosta. Kylän jälkeen on kaksi vaihtoehtoista reittiä, joista on olin jo etukäteen päättänyt valita vuorille menevän reitin (camino duro eli ”rankka”). Sinne camino sitten veikin, en edes nähnyt toisen, maantien laitaa kulkevan, reitin opasteita.

Jo oli nousu – ja kovimmassa rinteessä ohi pyyhälsi nuori mies. Ei paljon tullut juttua heitettyä, sanoin vain ottavani happea hetken. Mutta kuten jänikselle ja kilpikonnalle kävi, puolen tunnin päästä tapasimme jälleen. Tämä galicialainen jumppamaikka oli todenut, ettei löydä caminoa ja päätti lähteä takaisin. Minä taas uskoin olevani oikealla tiellä, joten jatkettiin yhdessä matkaa ja löytyihän sitten keltaisia nuoliakin, jotka kertoivat, että reitti oikea.

Päivä oli kostea, mutta sadetta tuli vasta, kun palasin laaksoon. Vuorelta ei nähnyt välillä muuta kuin kosteaa sumua, aivan harmaata kaikki. Kun tulin alemmas, ihmettelin jäkälän (kuvassa) peittämiä puita. Kesällä jäkälä ei näy, mutta nyt kun puut ovat lehdettömiä, ne näyttävät vaaleanvihreän jäkälän peittäminä aivan jättiläisjäkäliltä itsekin.

20130327-135408.jpg

Olen yötä entisessä Brasil- nykyisessä Roble-alberguessa, joka on tänä vuonna vaihtanut sekä omistajaa että nimeä. Hospitalerona on eilen tänne tullut hollantilainen nainen, mutta juuri nyt paikalle saapui omistaja, ehkä noin 50-vuotias espanjalaisnainen äitinsä ja apupojan kanssa. Apupoika tuo kottikärryillä puita takkaa varten, naiset – myös hospitaleron apulainen – kulkevat eestaas käymässä läpi majapaikan hyviä ja huonoja puolia. Kaasulämmitin ilman kaasupulloa aiheuttaa mahdottoman pulinan.

Albergue tarjoaa illalla yhdeksän euron hintaisen ”menu del peregrinon”. Yösija maksoi viisi euroa eli on halvimpia tähän mennessä.

La Portala

Sain pitää/jouduin pitämään oman (neljän hengen) huoneeni koko yon. Kaikkiaan meitä peregrinoja oli tusina.

Aamulla kuvasin Jouko Tyyrin muistomerkin. Hän menehtyi 9.5.2001 täällä Ponferradassa caminolla.

Päivä oli tukala, vaikka alkumatka kulki mukavasti kylästä kylään. Puolisen tuntia minulla oli jopa kävelyseuraa calicialaisesta nuoresta miehestä.

Aurinko paistoi. Cacabelosissa pidin evästauon. Ostin fruteriasta mandariinin ja banaanin. Pienemmissä paikoissa, jossa ei ole tällaisia hedelmäpuoteja, kannattaa katsella myymäläautoja, niistä saa usein monenlaista ruokaa.

Cacabelosin jälkeen camino vei kiertelemään viinitilojen reunoja. Yhtä mäkeä ylos, toista alas. Kyllä turhautti. Pääsenko ikinä mihinkään? Onko tässä mitään järkeä. Näen kaupungin (Villafranca del Bierzo) tuolla vasemmalla, mutta täällä pitää vain sukkuloida. Muutamia ihmisiä oli hoitamassa viinejä, niitä leikataan nyt. Yhdelle pellolle oli jätetty rypäleet paikoilleen. Ehkä niistä tulee jotain erikoishyvää viiniä, pakkasen puremaa?

Alkoi tuulla ja tuuli toi pilviä. Vaihdoin Villaftancassa kuoritakin päällimmäiseksi ja jatkoin matkaa. Nyt alkavat vuorien maisemat. Camino kulkee nyt maantien laitaa, mutta eristettynä itse tiestä betoniaidalla. Kaukana ylhäällä näkyy moottoritie Madridiin, se halkoo mitäänkyselemättä vuoret tunneleilla ja korkeilla silloilla. Camino (ja maantie) seuraavat Valcarcen jokea. Välillä menemme moottoritiesiltojen ali ja pian taas puikahdamme toiselle puolelle.

Haluan kävellä pidemmälle tänään, sillä huomenna on edessä nousu Cebreiron vuorelle. Jokainen askel tänään on pois huomiselta. Ohitan Perejen kylän maantien reunaa käymättä kylässä. Neljän kilometrin päässä on Trabadelo.

Soitan turhaan Trabadelon yksityisen alberguen ovea, ovi pysyy kiinni. Kävelen puoli kilometria ja myos kunnallinen albergue on kiinni. Myos baari on kiinni. Carmenin kauppa on kiinni. Mikään ei ole auki Trabadelossa. (Myohemmin luen omista papereistani, että yksityisen alberguen omistaja asuu majapaikkaamsa vastapäätä – soitin kai siis väärää ovikelloa).

Kello alkaa olla paljon. Kantapääkipu unohtui, kun valitsin matkan jatkamisen. Kiidän kohti seuraavaa kylää, vain vajaa neljä kilometria La Portelaan. Adrenaliini tuo vauhtia. Rekkoja tulee koko ajan, onneksi välissä on tuo aita. Oli pimeää, kun saavuin perille seitsemän jälkeen. La Portela oli hyvä paikka pysähtyä, sillä siinä loppui betoniaidan suoja.

Foncebadón

Albergue vain minulle.

Albergue vain minulle.

Aamulla, kun lahdin Astorgasta, maa oli jaassa. Koetin turhaan piirtaa saveen nuolia muita peregrinoja varten.

Astorgan jalkeen ajattelin tayttaa vesipulloni Ecce Homo -ermitan vesilahteesta. Vetta saa lahteista (”el fuente”, joka useimmiten tarkoittaa hanaa). Aamukahdeksalta tama hana oli aivan huurteessa, viimeinen vesipisara oli jaatynyt hanan nokkaan.

Tata en ollut ottanut huomioon. Jos maa on roudassa, vesi ei liiku, ja jos alberguet ja baarit ovat kiinni, mista saan vetta?

Tanaan vesi ei aiheuttanut ongelmaa. Kylia oli tunnin valein. Aurinko alkoi paistaa ja pyoraytin kuorihousuistani polvihousut. Fleece pois vasemmalta olalta, silla aurinko paistaa koko ajan etelasta.

Rabanal del Caminon jalkeen camino alkoi nousta. Mukavan lamminta, mutta varjopaikoissa vesi oli edelleen jaatyneena jyrkissa rinteissakin. Se vahan mietitytti. Jos lunta alkaa tulla, millainen saa on?

Huomenna pitaisi edessa olla Rautaristi, ”Cruz de Hierro”, ”Cruz de Ferro”, jossa korkeutta on 1488. Jannittavaa nahda nakyvatko Astorgan katedraalin sinne asti.

Astorga

David haluaa auttaa peregrinoja.

David haluaa auttaa peregrinoja.

Mitähän väitin eilen, ettei San Martin del Camino tarjoa viihdykettä? Kun istuin paikallisen terveyskeskuksen seinustalla nauttimassa auringon viimeisistäkin säteistä, yksi jos toinenkin sisäänmenevä mummo jututti minua. Heillä oli jokin kurssi menossa ja eräs jopa pyysi minua mukaan katsomaan.

Tutkin sitten seinästä, mitä paikassa tapahtuu – ja näytti siellä olevan muun muassa latinotanssien kurssi.

San Martinin del Caminosta on bussiyhteydet 25 km päähän Astorgaan, mutta caminoon ei vain tunnu kuuluvan sellainen, että hyppäisi bussiin ja kävisi katsomassa lähikaupunkia.  Kun Edithin kanssa kävelimme Cizurista viitisen kilometria takaisin Pamplonaan syomään, moni piti meitä aivan omituisina. Konsertteja ja teatteritapahtumia olen koettanut ottaa selville, mutta vielä ei ole mitään kohdalle sattunut. Leonissa olisi ollut naisten korispeli tarjolla.

Tähän aikaan caminolla ei ole kiire. Kesäisin on. Katselin vanhoja karttamerkintojäni, olin lähtenyt esimerkiksi Carrion de los Condesista 4.45 ja sitten olinkin jo 8.20 seitsemäntoista kilometrin päässä etsimässä aamukaakaota.

Kesäcaminolla minulle kiireen ovat tehneet ruuhka ja helle. Tuntuu, että täytyy lähteä aikaisin, että ehtii saada makuupaikan haluamastaan paikasta. Kaikkihan eivät kulje yhtäläisiä matkoja –  joku kulkee kymmenen, toinen neljäkymmentä kilometria -, mutta kaikilla on sama oikeus majoittua.

Kiireen tekee joskus myos helle. On ihanaa kulkea aamulla ennen paahdetta. Kiire loppuu, pääset perille. Peset vaatteet, käyt suikussa, syot vähän ja käyt pahimman kuumuuden ajaksi nukkumaan.

Tähän aikaan vuodesta makuupaikan saa ongelmitta, kunhan vain albergue on auki.

Tänään camino poikkesi viimein autoteiden varsilta. Oli mukava kulkea taas rauhassa. Kävelin halki Hospital de Órbigon, jossa ritari Don Suero aikoinaan taisteli kaikkia vastaan, ja Santibáñez de Valdeiglesiasin, joka on mainostensa mukaan kuuluisa (!) siitä, että kylässä tehdään kymmenen hehtaarin maissipeltoon kuvia ja kuvioita.

Päivän aikana tapasin muutaman kerran viime yon huonekaverit, kaksi barcelonalaista vaeltajaa. He menivät minusta ohi, kun otin aurinkoa. Minä ohitin heidät, kun heillä oli kännykkätauko. Kahdeksan vaelluspäivän aikana olen tavannut kymmenen kävellen vaeltajaa ja muutaman pyoräilijän.

Astorgassakin osa albergueista on kiinni. Saksalaisten San Javier oli kiinni, mutta lämmin on täällä kunnallisessakin. Barcenolaisetkin ovat tyytyväisiä. Heillä oli varmasti viime yonä San Martinin alberguessa kylmä ohuissa makuupusseissaan lisähuovista huolimatta. Rakennuksessa ei ollut mitään lämmitysta,  ja kylmä ja kostea huone oli mukava jättää taakseen.

<yhteydet poikki, jatkoa seuraa>

Aamulla matka sujui hyvin kohti Astorgaa.  Aurinko lammitti, mutta yolla huurtunut maa pysyi kosteana aina yli puolen paivan.

Kuvasin taas ne saman maanviljelijan vasikat. Vuodet vaihtuvat, vasikat vaihtuvat, aitaukset eivat. Antaisi nyt elukoilleen isommat laitumet tai muuten kaikista peregrinoista tulee kasvissyojia.

Caminolla tulee huomattua, etta ihmisella on erilaisia raajoja ja ne ovat erilaisia. Minulla on oikea ja vasen jalka. Oikean jalan kantapaa (eli el talon) ilmoittaa halustaan irrota muusta ruumista. Pidan taukoja ja annan kantapaan katsella maisemia.

Juuri ennen Vegaaa on yllattaen Davidin pitama mehupaikka. Rahaa saa jattaa, jos haluaa, mutta muuten Davidin mielesta tarkeinta on pitaa huolta vaeltajista.

Kun harjanteelta viimein nakyvat Astorgan katedraalin tornit, ajattelin kaikkia niita, jotka ovat huonompina aikoina vaeltaneet kohti Santiagoa. Miltahan heista on mahtanut tuntua, kun he ovat ehka tuossa samassa paikassa nahneet kaupungin aariviivat?

Astorga on su0sikkini caminon kaupungeista. Tiukasti muurin ymparoima napakka keskusta pitaa sisallaan muun muassa vanhan katedraalin ja Gaudin suunnitteleman palatsin piispoille. Eloisa kaupunki.