Santiago de Compostela

image

Katedraalin Obradoiro-julkisivu on remontissa.

Menen puolenpäivän aikaan pyhiinvaeltajien messuun. Siellä näkee taas kaikki ja ehkä kuulee taas sen kaunisäänisen nunnan opastavan meitä kuulijoita laulamaan.

Katedraaliin ei saa enää viedä rinkkoja. Kirkkovisiitin ajaksi reput voi jättää pyhiinvaeltajien toimistoon, Rua Villar 3. Sieltä saa myös vaelluksesta todistuksen (compostela), jos sellaisen haluaa.

Tervehdin aamulla Pyhän Birgitan reliefiä. Muistomerkki on vuodelta 2004, joten ei ihme, etten muista sitä ensimmäisiltä caminoilta. Meidän Birgitta on espanjaksi Brigida de Sueco.

Jos muuten liikutte Tampereella, Vapriikissa on juuri avattu näyttely ”Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla”. Nykyvaelluksia esittelevässä näyttelyn kohdassa on pohjana Edithin, Heidin ja minun ottamiani camino-valokuvia. Näyttelystä on tietoa sivulla: http://vapriikki.fi/nayttelyt/suomalaisten-pyhiinvaellukset-keskiajalla/

Varusteista muutamia kommentteja näin caminon päätteeksi:

Hyviä varusteita minulla ovat olleet:
Luonnonmateriaalit. Kuorivaatteiden alla minulla ovat toimineet hyvin erilaiset luonnonmateriaalit, kuten merinovillan ja silkin sekoitteesta tehdyt paidat. Viileinä aamuina ranteita ovat lämmittäneet silkistä tehdyt lämmittimet (Tamsilk, Kangasala).

Leveälierinen hattu. Suojaa sateelta ja rakeilta. Hatussa on myös pieni suutarin laittama haka, josta voin ripustaa hatun auringossa vaikkapa repun rintaremmiin.

iPad Mini. Jotkut haluavat vaeltaa ilman tekniikkaa, mutta minulle sopii, että yhdessä laitteessa on matkaopas, kartat, matkapäiväkirja, kamera, videokamera, netti, sähköposti, valokuva-arkisto jne. Ajanvietteeksi olen ladannut Yle-podcasteja, joita voi kuunnella milloin vain ilman nettiyhteyttä. Valokuva-arkistosta on hyötyä, kun koettaa selittää huonolla kielitaidolla esimerkiksi kotimaan asioita (”kun järvi on jäässä, jään päällä voi kävellä”).

Fleeceputkihuivi. Olen kehunut tätä ennenkin, mutta kyllä on euron varusteesta ollut iloa tälläkin matkalla. Suojaa ja lämmittää kaulaa tai kasvoja, ilman en osaisi vaeltaa. Nyt talvisissa oloissa mulla oli tämän alla ohut silkkihuivi lisälämmikkeenä.

Onnettomia varusteita minulla ovat olleet:

Uudet kuorihanskani. En ehtinyt testata näitä Suomessa kuin muutamana päivänä. Toimivat pakkasessa ja olivat avuksi sumupäivänä, mutta eivät pidä sadetta kuin puoli tuntia. Luulin kyllä selittäneeni XXL:n myyjälle, että tarvitsen käsineet, jotka kestävät kymmenen päivän satee, mutta ei onnistunut tämä ostos ja käsineongelmani jatkuu siis edelleen.

Lundhagsin sukat. Olen aiemmin käyttänyt aina Falke-vaellussukkia, mutta viime keväänä, kun ostin Lunghagsin vaelluskengät, sain ensimmäiset tällaiset kaupan päälle. Sukat ovat toimineet kotimaan kävelyillä, mutta täällä alamäissä huomaa, miten sukat valuvat varpaisiin ja niitä saa ryhtyä oikomaan. Alamäki paljastaa sukan luonteen, just niin! Lunghagsin sukkien valmistus on loppunut jonkun tuoreen yrityskaupan myötä.

Muita huomioita varusteista:

Marmot Helios -makuupussi. Tällä caminolla olisin pärjännyt kesämakuupussilla. Muutamina aamuina oli viileää, mutta ei koskaan kylmää, kuten esimerkiksi 2007 huhtikuun caminolla Villadangos del Páramossa takan ”lämmössä” tai Santibáñez de Valdeiglesiasin lämmittämättömässä vanhassa koulussa. Pidin nyt untuvapussiani paljon peittona, jotta se ei ollut liian kuuma. Cebreirolla oli niin lämmin, että nukuin pelkässä makuupussin sisäpussukassa.

Black Diamond Ultra Distance -kävelysauvat. Hyvin kevyet sauvat menevät pieneen tilaan, sillä taittuvat alle 40 sentin kokoon. Oli hassua huomata, että monen tunnin käytössä sauvoista lähti käsiin mustaa väriä.

Tricastela

image

 

Tricastelassa olen taas lumirajan alapuolella. Säätiedot lupaavat kyllä lunta ja sadetta loppumatkalle, mutta tänään auringossa sitä on vaikea uskoa.

Vaeltajia on vähän, ja kävelen koko ajan yksin. Tänään olin kahvilla samaan aikaan californialaisen isä-tytär-parin kanssa. Iäkäs isä kulkee jo viidettä kertaa koko caminoa Ranskan rajalta, tytär tulee mukaan lyhyiksi pätkiksi. He kulkivat maantietä, minä menin caminoa, jos vain suinkin pääsin. Liukuesteet on hyvä varuste jäällä ja lumella.

Eilen samassa Cebreiron kunnallisessa alberguessa (kuusi euroa, hinnat nousseet taas) oli lisäkseni ranskalainen pariskunta, ecuadorilainen Jose Ma ja tšekkiläinen maanviljelijä Peter. Ranskalaisia en nähnyt muuten kuin yhdellä taukopaikalla, huomasin, kun olivat jaksaneet kantaa viinipullon taukoevääksi. Ecuadorilaisen vanhemmat ovat lähteneet Galiciasta siirtolaisiksi, joten hän on tavallaan katsomassa vanhempiensa maisemia. Jose Ma ajaa pyörällä, joten emme varmaan enää tapaa.

Enkä varmaan tapaa Peteriäkään. Hänen tarinaansa kuuluu se, että hän myi maatilansa neljä vuotta sitten ja on kulkenut siitä asti caminolla. Eilen hänen caminonsa päättyi, sillä Peter sai työpaikan La Faban alberguesta.

Italainen konkari Massimo on varmaan jo suunnannut jatkamaan alkuperäistä suunnitelmaansa, joka oli caminon aloittaminen Sevillasta. Tänne hän tuli siksi, että näki televisiosta, että Frances-reitillä on lunta.

Massimon ja minun kanssani Foncebadonissa samaan aikaan olivat myös venäläiset Maksim ja Irina. Oli hauskaa puhua venäläisten kanssa espanjaa. Jos näkisin heitä vielä, saattaisin kysyä, mikä toi heidät Irkutskista Siperiasta tänne.

Majapaikasta: Tricastela, yksityinen albergue Refugio de Oribio: lämmitys, viileää aamulla, huopia tarjolla, maksullinen pesu- ja kuivauskone, keittiössä mikro, kahviautomaatti ja paljon astioita, televisio & päivän lehti, suihkussa väliovi ja koukku, johon voi ripustaa vaatteensa. Wi-fi toimii vähän pätkien. Majoituksen hinta kahdeksan euroa.

 

 

 

 

Villafranca del Bierzo

image

 

Korealainen nuori mies on juuri valmistunut Dresdenin teknisestä yliopistosta ja kymmenen päivän kuluttua pitäisi lähteä kotiin Koreaan, jossa odottavat valmis työpaikka ja suvun odotukset. Hän on täällä miettimässä, mitä tekee elämällään. Miksikäs sinä olet (taas) täällä, hän kysyi minulta. ”Camino päättyy, kun se on tehty. Joillakuille riittää lyhyempi, toisten pitää palata uudestaan.”  Vastaus, jonka mukailin unkarilaisen Imre Kertészin vitsistä, miellytti itämään miestä.

Olin luullut, että jatkan tänään samanlaisessa auringonpaisteessa kuin eilen, mutta eipä käynyt niin. Aamu alkoi sumussa ja pikkupakkasessa. Autojen ikkunat olivat jäässä ja caminollekin tuli paikoin salakavalaa mustaa jäätä. Minulla on liukuesteet mukana kenkiin, mutta niitä ei sentään tarvittu.

Kostea, nihkeä sumu ei ottanut lähteäkseen. Rytmikseni tuli, että kävelin tunnin ja menin baariin Colacao-kaakaolle odottamaan sumun hälvenemiatä. Matka ei kyllä joutunut tällä tahdilla.

Camino oli aika asfalttivoittoista ja reitti kulki mukavasti kylästä kylään. Taas ollaan viinialueella. Pelloilla näkyi ihmisiä leikkaamassa viinipensaita, näytti jonkinlaiselta karsimisesta. Cacabelosin pikkupaikka mainostaa itseään peräti viinikaupunkina, sillä sen alueella on kymmenen viini-bodegaa.

Sumu hälveni vasta iltapäivällä. Kaikki oli kosteaa, ja kuorihanskoillekin oli nyt käyttöä.

Arzúa

20130401-171529.jpg

Jokaisena aamuna olen nähnyt mustarastaan. Sattumaa varmaan, mutta tuntuu mukavalta aamutervehdykseltä.

Jos kivi menee kenkään, ota se heti pois! Minä en tehnyt niin. Pysähdyin kolme kertaa ja otin kaksi kertaa kengänkin jalasta, mutta siellä se pieni kivi vain hiersi jossain sukan saumassa puolen tunnin verran ja rikkoi nahan nilkasta. Sattui sitten aika pahasti, joten laitoin nirhamaan compeed-rakkolaastarin. Heti helpotti ja eipä ollut se laastari turhaan mukana.

En kanna rinkassani kovin suuria lääkemääriä, sillä apteekkeja on kaikissa vähänkään isommissa kylissä. Esimerkiksi 150 asukkaan Villares de Órbigossa on oma apteekki! Luulen, että se tulee suurimmaksi osaksi toimeen lääkitsemällä vaivaisia vaeltajia.

Olen tämän yön Arzúan pikkukaupungissa, josta on vajaat 40 kilometria Santiagoon. Jos jostain syystä jatkaisin Finisterreen meren rannalle, kilometrejä olisi yhteensä jäljellä 130. Takana kilometrejä on jonkin verran yli 270.

On jo pääsiäismaanantai ja minulla on mennyt Semana Santan loppupuoli vähän ohi. Eilen olisi ollut messu seitsemältä, mutta koska ”siellä ei kuulema tapahdu mitään erikoista”, jätin kirkon väliin. Kävin A Forxa -ravintolassa syömässä äyriäis-kalakeittoa ja pariloitua lohta. Erinomainen iltaruoka yhdeksällä eurolla. Juomat, leivät ja jälkiruuat kuuluvat hintaan, kun täällä ollaan.

Sääkatsaus: aurinkoa, ukkosta, sadetta, jopa pieniä rakeita. Kannattaa varautua kaikkeen.

Muita viisauksia niille, jotka suunnittelevat caminoa:
– Pikkupyykin saa kuivemmaksi, jos sitä kiertää pyyhkeen sisällä.
– S-koukkuja mukaan. Täällä nukutaan pääasiassa kerrossängyissä ja S-koukuilla on helppo ripustaa tavaroitaan roikkumaan yläsängyn reunasta. Takki, housut ja rinkansuojus voivat jopa kuivua, kun eivät ole lattialla.
– Vaikka sataa, pitäisi muistaa juoda tarpeeksi.
– Läpinäkyvällä ilmastointiteipillä ja nippusiteillä saa paikattua monet asiat.
– Sählypallo ei paina mitään, mutta sillä voi antaa itselleen iltaisin jalkapohjahierontaa.

Ponferrada

20130325-205728.jpg

Päivä oli sateinen. Matkakin oli lyhyt, kävelin vain nelisen tuntia El Acebosta tänne Ponferradaan. En nukkunut siestaa, mutta vietin aikaa alberguessa: luin kirjaa, join kaakaota, seurustelin ihmisten kanssa, odottelin, että vapaaehtoissedät Angel ja Jose kumppaneineen saavat pyykki- ja kuivauskoneen pyörimään (no joo, bambupaidat ovat ihan lopulta kosteita, sukat eivät onneksi niinkään). Paljon oli hirvittävän märkiä tulijoita. Rabanalilla on tullut lunta ja muuten on satanut vettä koko päivän.

Olen neljän hengen huoneessa hollantilaisen, latvialaisen ja espanjalaisen naisen kanssa. Latvialaisen makuupussikin on märkä, mutta vapaaehtoisukot ovat sitä mieltä, ettei pesukoneessa voi pyörittää vain kuivausohjelmaa.

Myöhemmin sisään tuli uusia läpimärkiä vaeltajia. Jotkut olivat kulkeneet makuupussi ilman mitään suojaa kiinnitettynä rinkan päälle. Jos kuivausohjelmaa ei koneesta löyty, niin näillä ennusteilla sanoisin, että heillä on kostea yö tulossa. Onneksi jokaisella kerrossängyllä on lämmin huopa tulijaa varten.

Ulkona on lämmntä plus kahdeksan astetta, mutta sisätiloja aletaan lämmittää vasta illalla. Yöksi patterit on – ainakin tähän asti – aina kytketty pois päältä. Pienten pattereiden tarjoama kuivaustila on kysyttyä. Otin äsken kaupasta kaikenlaisia mainoslehtiä, ehkä auttavat latvialaista saamaan kenkänsä kuiviksi.

Ajatuksia niille, jotka suunnittelevat caminoa:
Mielestäni hyvä lista majapaikoista löytyy tältä sivulta:
http://www.gronze.com/camino-de-santiago/camino-frances/todos-los-albergues.htm

Mundicamino on myös informatiivinen, mutta tänne uudet majapaikat tuntuvat listautuvan hitaammin:
http://www.mundicamino.com/ingles/

El Acebo

20130324-174507.jpg

Caminon mukavimmat maisemat tällä välillä. Sää sen sijaan ei suosinut: aamun sumu muuttui vähitellen tihkusateeksi ja kun ylemmäs vuorille noustiin, se muuttui rännäksi, pikkurakeiksi ja viimein lumeksi. Lumi oli kivoin vaihtoehto.

Kävely sujui kuitenkin hyvin, sillä kun välillä tuuli ja oli kuivempaa, kamppeet kuivuivat nopeasti. Sekä Haglöfsin kuorihousut että Patagonian kuoritakki olivat oikein tähän säähän sopivia. Huomenna laskeudutaan alas laaksoihin, saas nähdä, pitävätkö säätiedot alavilla mailla paremmin paikkansa kuin mäillä.

Tapasin tänään kaikenlaisia ihmisiä, muun muuassa kaksi takaisinkävelijää. Ei riitä, että kävelee Santiagoon tai Finisterreen, vaan osa haluaa kävellä myös takaisin, niinhän sitä ennen ihmisten oli pakko tehdä – ei pyhiinvaelluksilta ollut kyytiä kotiin, vaan jalan oli tehtävä matka kumpaankin suuntaan.

Olen ottanut taktiikaksi puhua kaikkien kanssa, vaikka siinä ei ehkä ole mitään uutta.

Ajatuksia niille, jotka suunnittelevat caminoa:
Slmäiln eilen camino-ohjeita, niissä kehotettiin suunnittelemaan matkaa etukäteen. Eihän suunnitelmia ole pakko noudattaa – tämä on vähän kuin intereillausta eli suunnitelmia saa muuttaa vapaasti – mutta jonkinlainen perehtyminen reittiin voi olla hyväksi. Reittisuunnittelun opas:
http://www.godesalco.com/plan/frances

Monte do Gozo

Vesi juoksee, mistä pääsee eli caminolla.

Kun lähdin aamukahvilta, alkoi sataa. Matkaa oli vain 15 kilometria, mutta kovin märäksi ehdin tulla. Tuntia ennen Monte do Gozoa vaelluskengät laskivat veden läpi.

On miellyttävää, että vielä 10 kilometria ennen Santiagoa camino kulkee metsissä. Havupuitakin näkyy. Kulku on rauhallista, vähän ylä- ja alamäkiä. Lentokenttä, radiotalo ja sitten Monte do Gozon kukkulan patsas näkyykin.

Pidin aikomani pyykkipäivän ja laitoin kuivauskoneeseen kaiken kastuneen paitsi kuorivaatteet.

Montella tapasin hieman humaltuneen tanskalaisen, joka kertoi lähtevänsä vielä heittämään Portugalin caminon ennen saapumistaan Santiagoon. Ensi vuosi on Xacobeon pyhä vuosi ja tanskalaisen  järkeilyn mukaan siihenhän ei ole kuin vähän päälle viikko.

Pyhä vuosi tietää varmaan ruuhkaa caminolle. Radio Camino (eli joku kertoi), että hinnat tulevat nousemaan niin majapaikoissa kuin ravintoloissakin. Ruuhkaisinta lienee elokuussa, jolloin espanjalaisilla ja ranskalaisilla on lomakausi.

Cebreiro

Aamuyhdeksältä 6 astetta pakkasta.

Eilen harmistelu johtui ehka siitä, että koko eilisen päivän ajattelin väärää asiaa eli Cebreirolle nousua. Oli ajatuksissani yhden päivän edellä, ei ihme, että turhautti.

Aamulla soin huoltoaseman tiskillä päivän pohjaksi kunnon aamiaisen (munia ja kinkkua). Rekkakuskit kävivät vieressä nappaamassa kahvin tai kaakaon muutaman churron (pikkumunkin) kanssa. Joku lorautti kahviinsa tiukkaa viinaa. Pulloja oli baaritiskillä vapaasti käytettävissä useampia. Tv:n uutisista kuskeja kiinnostivat ainoastaan Berlusconin veriset kasvot ja sää. Keskellä Espanjaa on tullut 30 cm lunta ja Mallorcalla tuulee aivan hirvittävästi. Tänne luvataan lunta.

Ambasmestasissa morjestin parkissa olevaa poliisiautoa ja poliisit näyttivät minulle autonsa mittarista, että ulkona on -6 astetta pakkasta. Pakkaseltahan tämä tuntuukin. Samassa kylässä sattui silmiini vajan vieressä pieni, kirjava kana. Kananen piristyi leivästä, mutta oli mahtanut olla karkulaisella kylmä yo.

Maantie jää taa. Kyliä riittää muutaman kilometrin välein. Monet palvelut mainostavat itseään useilla kielillä. Albergueita ja baareja on tullut paljon lisää vuosien aikana.

Las Herreriasiin asti riittää asfalttikylätien reunaa, sitten camino nousee metsään. Aika rankkaa nousua, laitan liukuesteet kenkiin. Aurinko lämmittää, mutta maa ja lehdet ovat jäässä. Tulen La Fabaan, baari on kiinni, pidän silti pitkän tauon. Nousua riittää, mutta jos koko ajan kävelee, päämäärä lähestyy. Maisemat komistuvat. Näen taas haukkoja. On uskomattoman upeaa.

Aurinko sulattaa rinteet liejuksi. Sauvoista on taas apua.

Kun saavutaan Calician rajalle, alkavat caminon kilometripylvaat. Muutama niitä ja olen Cebreirolla. Lähes 1300 m korkeudessa. La Portelassa korkeutta oli 603 m, täällä 1286 m. Tricasteiassa taas 662 m. Sinne ehkä huomenna.

Tervetuloa siis syntymäpäiville. Aloitamme aamulla kuivakkaasti leivällä, teellä ja marmeladilla. Päivä jatkuu kävelyllä kauniissa vuoristomaisemassa kohti Tricasteian kaupunkia. Matkalla ohjelmassa ehkä laulua. Mahdollinen majoittuminen riippuu alberguieiden aukiolosta. Illalliseksi Menu del Peregrino. Nukkumaan aikaisin. Onnea Oilille! Nimipäiväonnea Aulille! Onnea myos Riitalle!

El Burgo Ranero

Lyhyt päivä.  Sahagunista on El Burgo Raneroon noin 17 km.  Kävelin usvassa, mutta kun pääsin perille, alkoi aurinko paistaa. Täysin tyyntä. Tähän asti ei ole satanut kuin yhtenä iltapäivänä.

Kävelin tänään ilman kuoritakkia.

Näillä säillä kannattaa suosia kerrospukeutumista.

Jalassa minulla on Haglofsin vaelluskengät, eivät sellaiset kuin aikaisemmat Meindl-vaelluskenkäni olivat, mutta menevät kyllä eteenpäin. Meindl-kengät ovat kaapissa kotona, koska niitä Partasen suutari ei enää pysty venyttämään, että jalkaan mahtuisivat.  Falken vaellussukkia minulla on kolmet, toistaiseksi olen selvinnyt kahdella parilla, toiset jalassa, toiset pesussa. Iltoja varten ostin Castrojerizista neljännet, merinovillaiset lämpimät sukat kopio-crocseihini.

Kävelen Haglofsin Lim -kuorihousuissa. Jos  tulisi kuuma, housuista saa sivuvetoketjut auki ylhäältä alas (tai alhaalta ylos).

Kun tulee viileämpi, voin laittaa alle Haltin tekniset pitkät kalsarit tai Haglofsin lämpimät powerstrechit (Bungy).  Illalla olen käyttänyt powerstrechhousuja ja laittanut niiden päälle ultrakevyet silkkihousut, jotta olen ravintolakelpoinen.

Paitoina vaihdan bambupaitaa ja Haltin teknista paitaa.  Ehkä mukana kannattaisi olla kaksi bambupaitaa (esim Delffi). Vielä käyttämättomänä repussa kulkee Ruskovillan lämmin merinovilla-silkkisekoitepaita.

Paidan päällä on Boomerang-fleecetakki, jossa on edessä vähän vuorta.  Fleecessa voisi rintatasku sisä- tai ulkopuolella, muuten se on hyvä ja lämmin.  Kuoritakkini on Patagonia Strech -takki, joka on muuten Veikkauksen sponsoroima eli ostettu Casino-arvan voittorahoilla. Takissa on erinomaisesti toimivat tuuletukset, jos  takit ovat molemmat päällä, voin tutkia alinnaolevan fleecen taskuja tuuletusaukkojen kautta. Patagonian hupun saa kiristettyä suojaamaan tuulelta.

Käsissä on McKinleyn tuulenpitävät katkohansikkaat eli katkosormikkaat, joihin saa käännettyä hanskan kärjen sormien suojaksi. Josesta hanskat olivat vallan erikoiset ja hän arveli, että kämmenselkään kääntyvässä hanskan kärjessä on tarkoitus kuljettaa kännykkää.

Kaulan/pään suojana (ja välillä pipona) minulla putkifleecehuivi. Illalla käytän pitkää ja leveää silkkihuivia ravintolakelpoisuuden saavuttamiseksi. Huivi on käytännollinen,  olen kesäisin käyttänyt huivia pyyhkeenä, hameena, olkapäiden suojana kirkossa, alakerrosängyn näkosuojana makuusaleissa, kaulassa, päässä jne.

Musta huopahattu suojaa päätä, lierit pitävät sadetta ja tuulen loitolla.

Reppu on Osprey Aura 35.  Makuupussi Marmot Helium ei ole täällä nyt yhtään liioittelua.  Ensi yonkin lämmitys hoidetaan polttamalla alakerran muurittomassa kaminassa muutama sylillinen puita (yksi nyt, toinen illemmalla). Varasin makuupaikan hormin vierestä. Sinänsä aamulla ei kylmyys ole haitannut, matkaanhan sitä on tarkoitus lähteä.

Reppuun laitan sis älle kaikki muut tavarat paitsi varajuomapullon ja tauko/iltakengät eli kopio-crocsit.

Nyt teen itselleni ruokaa (makaroonia, sieniä, tonnikalaa, tomaattia, valkosipulia, chorizoa) ja maistan vähän kaupan tädin suosittelemaa Monte el Gustar -viiniä.  Kaupan täti, Pili, joka on samalla hospitalero, ei antanut minun ostaa kalliimpaa pahvipurkkiviiniä, koska tämä on parempaa.

Tähän albeguehen etsitään vapaaehtoisia toihin. Jos joku on kesätyopaikkaa vajaa, tänne vaan. Vieraskirjan mukaan täällä näyttää käyneen todella paljon väkeä Aasiasta (ja Yleisradion Loytoretki-porukka). Kuulin Boadillassa, että Koreassa on julkaistu viisi kirjaa caminosta!

Castrojeriz

Kavelin sitten 9, 5 lisaa ja saavuin Castrojeriziin. Soratieta, aurinkoa, pilvia, vastatuulta. Tuuli alkaa, kun aurinko nousee. Tein talouspaperista korvatulpat ja vedin kiinalaisen kaupan fleeceputkihuivin hatun alle korvien suojaksi  ja kasvojen alaosan eteen. Fleecehuivi on mainio, maksoi vain euron.

Hornilloksen baari oli kiinni eika Hontanas tarjonnut sen enempaa tauon paikkaa. Pitelin omia taukoja, onneksi evaita riittaa viela.

Hyva varuste on taiteltava istuinalusta. Ilman sita nailla sailla olisi hankala pysahtya. Monessa kylassa on pankin sponsoroimia metallisia penkkeja. Caminon paalla taas taukoa tulee usein pidettya jonkun kiven paalla. Maisema on tasaista peltoa, esimerkiksi mitaan kaatuneita puita ei ole tauonviettoon.

Kavelin liian pitkasti. Jos kavelee kahdeksan tuntia, taytyy syomistauot miettia tarkemmin. Taallahan ei ole muuta tekemista kuin pitaa taukoja! Olen tassakin majapaikassa yksin, joten albergueihinkaan ei ole kiiretta. Olisi tietysti mukava paasta sisalle tauon ajaksi, mutta kun ei ole vaeltajia, ei ole aukiolevia baarejakaan.

Huomiseksi minulla on hedelmia. Mandariineja ostin kaupasta ja appelsiinin sain Pacolta, joka on Castrojerizin Plaza Mayorin munincipal-alberguen hospitalero. Munincipal tarkoittaa kunnallista. Yo maksoi viisi euroa.

Uuden korunkin sain: kun ostin varsinaisesta vaeltajien supermarketista, alberguen vieresta, uuden otsalampun, seta laittoi minulle Tau-ristin kaulaan ja antoi esitteen mukaan tasta pyhiinvaeltajien ristista.

Illalla Paco neuvoi minulle, etta ruokaa saa seka Tavernasta etta Mesonista. Koska Taverna aukesi aiemmin, menin sinne. Pieni savuinen baari, kortinpelaajia, valtava koira ja harmaavalkea kissa, pian sisalle saapui koko kylan alakoulun vaki eli noin neljatoista henkea lapsia vanhempineen. Minunkin poytaani tuli vakea – eipa baarin puolella ollutkaan kuin kaksi pitkaa poytaa – , jotka pian tupsuttivat minullekin lahjaparfyymiaan.

Huomenna taitaa olla 10,5 Itero de la Vegaan ja sielta 8,5 Boadilla del Caminoon. Se kuulostaa hyvalta paivamatkalta.