Arzúa

Alkaa caminon loppu lähestyä. Vaeltajatoverit ovat varanneet lentojaan ja juniaan. Ilmeet ovat monella jo sen mukaisia, että ”tämä on kohta tehty”.

Sarriasta aloittaneet lyhytmatkalaisetkin olivat hekin tänään innoissaan. Eiliset rakot ja polvikivut näyttävät heiltä unohtuneet – ja kuvia sekä videoita otettiin innolla, kun matka väheni. Yksi kolmekymppinen mies pienen reppunsa kanssa sanoi minulle, että hänkin aikoo yrittää joskus kävellä rinkan kanssa. Kannustin kovasti. Kerroin, että on hetkiä, jolloin ajatuksissaan kävellessään rinkan painoa ei tunne ja säikähtää unohtaneensa sen edelliseen kahvipaikkaan. Kerroin, että joskus rinkka taas painaa paljonkin. 

Toinen sateeton päivä peräperää, kyllä olen iloinen. Eilisessä Palas de Rein kunnallisessa alberguessa lämpöpatterit olivat päällä hämmästyttävästi iltapäivästä iltaan eli varusteet olisi kyllä saanut kuivaksi. Monissa paikoissa patterit ovat kuumia vain kaksi tuntia illalla. Alto do Poio on ainoa paikka, joka oli kokonaan ilman lämmitystä. Laitoin siellä huovista ”seinät” kerrossänkyyni. 

Nyt olen saksalaisten pitämässä Los tres abetos -alberguessa Arzuassa. Googlailin etukäteen, että täällä on kankaiset lakanat ja peitot, talon puolesta pyyhkeet ja vähän kapselityyppiset pedit. Tuntuupa ylelliseltä puuvillatyyny poskea vasten. Yö maksaa 16 euroa, aamiainen vitosen. Pyykki- ja kuivauskone kympin, siellä pyörivät jo monen vaatteet yhdessä. Joku sanoo juuri:

– Tämä paikka on täydellinen, kun on kävellyt 29 kilometriä.

Kuvassa ollaan keskellä lehmänajoa. Kuten äitini huomasi, täällä lypsetään lehmät kolmesti päivässä, joten niitä siirretään päivän aikana useasti pellolta navettaan eestaas. Laumasta jäi jälkeen Bella-niminen lehmä, jonka sain saatella muiden luo pellolle. Kiitosta tuli farmarilta.