Palas de Rei

Pilvetön aamu. Lähdin jo seitsemän jälkeen, jotta näkisin kuun. Melkein täysi vielä! Portomarín on joen varrella, joten aamulla lähdetään ylämäkeen. 

Kaunista, rauhallista. Gonzarissa kunnallisen albeguen ovi oli ystävällisesti auki vaeltajia varten. 

Näin epätavallisen paljon mustarastaita. Ehkä parin päivän sateet tarjosivat niille nyt herkkuja. Kastematoja oli noussut myös caminolle. 

Olisipa oikein kevyet kiikarit, joita jaksaisi kantaa aina mukana. 

Galiciassa caminolla on kilometripaalut, jotka kertovat jäljellä olevan matkan. Vielä 86,2 kilometriä, vielä 85, ja taas meni kilometri, 83 kilometriä, minähän näin tuon jo vartti sitten, 83, ei voi olla koko ajan sama kilometrimäärä. 

Kävelystä alkoi tulla suorittamista. Tunnissa menee neljä kilometriä, menisikö vähän enemmän seuraavassa tunnissa. Ei taukoja, nyt menoksi. 

Kuuntelin Menneisyyden jäljillä -podcastia kävellessä. Tunnin pituisissa ohjelmissa nuoret tutkijat keskustelevat historiasta. Mukana on myös jakso, jossa opiskelunsa 1813 aloittava nuorukainen Sjögren kävelee Iitistä Turkuun. 

Palas de Rein kunnallisessa alberguessa olin ensimmäinen majoittuja, ei ihme. Nuori hospitalero kertoo olevansa ensimmäistä päivää tässä työpaikassa. Myöhemmin hän lähettää perheelle videokuvaa, johon minäkin pääsen mukaan.

En ole katsonut neljän viikon aikana askelten määriä, vaikka puhelin ne automaattisesti varmaan mittaakin. Kilometrejäkään en yleensä mieti. Vähän sama kuin sään kanssa: eteenpäin on mentävä – sataa tai paistaa.