Astorga

Kuva on liikenneruuhkasta Hospital del Órbigon sillalla.

Viimeinen aamu, edessä ehkä noin kuusi tuntia kävelyä taukoineen ja saavun Astorgaan, päätepisteeseen. Tänäänkin voi valita kahdesta reitistä, joko kylien kautta tai sitten autotien reunaa. Valitsen kylät.

Mietin jo aamulla, näenkö päivällä Davidin, joka pitää pientä kanttiinia Caminon varrella. Siellähän hän. Hökkeli on kasvanut isommaksi, ja saanut jopa maalia.

Varusteita muutama kommentti:

Burgosista ostetut kympin kävelysauvat toimivat hyvin. Minulla oli mukana vaihtoa varten yhdet asfalttitassut, koska en jaksa kopinaa. Joku taas tykkää siitä.

Käytin pientä olkalaukkua rinkan lisäksi. Laukkuun mahtui sopivasti kaikenlaista, mitä ennen kuljetin rinkan lantiovyön lisälaukussa. Pikkulaukku on kätevä myös iltaisin, kun käy kylillä.

Kolmen vuodenajan makuupussi ja silkkinen makuupussin pussilakana toimivat. Yleensä käytin silkkipussukkaa, ja peittona makuupussia sekä albergueiden tarjoamia huopia (”manta”). Parissa paikassa, kuten San Martin del Caminossa, sai tyynyliinan ja aluslakanan.

Albergueiden ota-tästä-tätä-tähän-laatikosta löysin käyttämättömät uudet pohjalliset kenkiin. Olisin voinut katsoa vaelluskenkieni kokonaiskunnon paremmin ennen lähtöä.

Devoltin merinovillaväliasu toimi täydellisesti. Paita ja pöksyt olivat sopivan lämpöisiä ja materiaalin takia helppoja pitää puhtaina.

Ostin kesällä Shelbyn liikkeestä Oulusta merinovillakankaasta tehdyt käsineet. Ne yhdistettynä TamSilkin ranteenlämmittimiin olivat oikein mukavat aamulla. Jos satoi vettä, vedin päälle kuorihanskat.

Takki: Fjällravenin Eco Shell, jota pidän paljon muutenkin. Kuoripöksyt: Haglöfsin Paclite LIM, kuten ennenkin. Päässä leveälierinen villahuopahattu, tyyli ennen kaikkea, mutta myös suojaa säältä. Jalassa Lundhagsin kengät, kuten ennenkin. Ilta- ja yöasujen materiaalina oli silkkisekoitteita tai fleeceä, lämpötiloista riippuen. En tainnut varsinaisesti hankkia mitään uutta tätä vaellusta varten, vaan varusteet ovat käytössä muutenkin.

Sellainen loma. Yhdeksän päivää caminolla, olikohan 234 kilometriä. Nyt vähän ihmettelevä olo. Muutaman viikon kuluttua tämäkin reissu alkaa asettua omaan uomaansa ihmisen mielessä.

Advertisement

San Martin del Camino

Googlailen, missä on Leónin paras aamukahvi ja käyn juomassa sellaisen. Yöllä on ollut ainakin kuusi astetta pakkasta ja kaupungin orvokki-istutukset näyttävät paleltuneilta. Yhtä kylmä täällä taisi huhtikuussa 2007, silloin piti ostaa lisää lämpimiä vaatteita matkalle.

León, roomalaisen legioonan mukaan nimetty kaupunki, saa jäädä. Olipa jännää viettää kaupunkilomaa kesken vaelluksen. Kävelin kaupungilla, katselin nähtävyyksiä ja ihmisiä.

Tänään sai valita kahdesta reitistä. Koska olin edellisellä kerralla ollut Villar de Mazarifessa, tulin nyt autotien viertä. Reitti on tylsänlainen vaihtoehtoonsa verrattuna. Mazarifessa olisi muistaakseni oikein mukava majapaikkakin vielä.

Aurinko paistoi, kävelin t-paidassa ja käärin pöksyjen lahkeita ylemmäs. Autot jyräsivät omalla tiellään, ei juuri lintuja kuulunut. Yhden ison jänis/kaniyhdyskunnan pesäpaikan näin hiekkarinteessä.

Kävin Repsol-huoltoasemalla ja myyjänainen kysyi heti, haluanko tuoretta leipää, se on juuri tullutta. Leipäauto oli vielä pihassa!

San Martin del Caminossa Amelia-niminen nainen pitää tätä oikein mukavaa Albergue Vieiraa. Yö maksaa kahdeksan euroa, illallinen 12 ja aamiaispuhvetti on vitosen. Nyt tänne on jo saapunut joku italialainen mies, korealainen äiti aikuisten lastensa kanssa, yksi nainen Barcelonasta, kaksi nuorta korealaista naista. Olemme kaikki iloisia ja kannustamme toisiamme. ”Joh-eun!” Kannattaa Amelian pitää paikkaa auki.

Pesin äsken reippaasti pikkupyykkiä ulkona kylmällä vedellä pyykkilauta-altaassa. Vanhojen vaellusten muistoksi! Oikeastihan täällä on pesukone ja kuivauskone monessa paikassa edullisesti käytettävissä.

León

Katson säätietoja netistä espanjalaiselta El Tiempo -sivulta:

https://www.eltiempo.es/leon.html?v=por_hora

Sivu näyttää sään tunti tunnilta, kaikenlaisia varoituksia ja ennustuksia.

Jokaisessa baarissa on tv auki ja sieltä saa myös sääkatsauksia. Telkkarin uutisissa sää on iso juttu, milloin mikäkin toimittajaparka seisoo kinoksessa todistamassa, että vuorilla on talvella lunta.

Tänään taas vain 20 kilometriä, koska Leónin jälkeen seuraava avoin albergue olisi 25 kilometrin päässä. Sinne asti ei voinut mennä, mutta mikäs tänne on jäädessä. Talvella vaellus täällä vaatii hieman suunnittelua eikä voi vain kävellä katsoen, mihin asti jaksaa.

Huomenna on edessä siis 25 km. Opaskartan mukaan matkaan kuluu aikaa viisi ja puoli tuntia, jos ei yhtään pitäisi taukoja.

Lyhyet päivät ovat mukavia, ehtii tutustua paikkoihin. Kuten tänään Leónissa olen ehtinyt nähdä Antonio Gaudin suunnitelman Casa Botinesin (1891 – 1892). Kun Piispojen palatsi Astorgassa oli valmistunut, arkkitehti kutsuttiin tänne. Myös tätä kuvan rakennusta ihmeteltiin jo aikanaan ja monet olivat varmoja, että se romahtaa rakennusvaiheessa. Siinähän tuo edelleenkin kasvattaa rohkean arkkitehdin mainetta. Jos ei hyppää, ei lennä.

Leónin lähestymistä on koetettu helpottaa uusilla ratkaisuilla. On ylikulkua ja uusia reittejä kauempana autoista. Enää joutuu vain pienen hetken kävelemään vaarallisesti valtatien viertä. Näin myös, että uutta siltaa rakennettiin Puente Castrossa.

Kevensin aamulla reppua ja jätin yhden kirjan (Carol Shields: Ellei) majapaikan kirjahyllyyn. IPadillä on vielä kirjaston kirjoja laitteella luettavaksi. Samasta laitteesta olen kuunnellut iltapäivisin YLEn Kuusi kuvaa -podcasteja. Rauhallinen sarja on minulle nyt sopivan ajaton ja nykyhetkeen sitoutumaton.

Mansilla de las Mulas

Aamu alkaa sillä, että joku näppäilee kitaraa alberguen alakerrassa. Itse saa valita, miten asiaan suhtautuu. Ailahtelen sen kanssa, minkä asenteen valitsen. Onko se ärsyttävää meteliä vai onko miellyttävää kuunnella soittoa ja katsella ikkunasta tähtitaivasta, kun pötköttelee lämpöisessä makuupussissa.

Lähden viimeisenä, täällä oli kaikkiaan viisi majoittujaa. El Burgo Ranero on vapaaehtoisten hyvin huolella pitämä paikka. Keittiö astioineen käytössä, viihdykkeeksi paljon kirjoja (ja se kitara), yöksi lämpimiä huopia, jotka tukevat vähän onnetonta takkalämmitystä.

Hyviin asioihin keskittymällä, niitä voi tapahtua lisää. Mihin keskität huomiosi, se yleensä vahvistuu.

Tänäänkin on hieno sää. Taisi se Caminon alkumatka olla sellaista, jossa otetaan minulta liiat luulot pois. Vai otinko itse?

Caminolla tuntuu jokainen kokevan ihan omia asioitaan. Ensimmäisenä iltanakin italialainen mies kertoi kastuneensa aivan läpimäräksi, kun minä taas tulin kuivana perille tuulen takia. Eilen tsekkimies harmitteli, että niin monet majapaikat ovat ilmoituksista huolimatta kiinni, mutta saman päivänä ranskalaismies kehui, miten hienosti melkein kaikki majapaikat ovat auki.

Pidin paljon taukoja. Caminon varrelle on rakennettu lepopisteitä, joissa on ehkä pöytiä ja roskis. Vettä ei yleensä ole tarjolla. Ehkä on istutettu puita antamaan varjoa kesällä. Eipä ole kiire mihinkään. Mukava huilata, kuunnella lintuja. Kengät pois jalasta ja varpaat kohti aurinkoa, olette ansainneet sen.

Kävelin vain noin 20 kilometriä ja jäin Mansilla de las Mulasiin pieneen pensionaattiin. La Pensión de Blancan mainoslappuja näkyi aiemmin reitin varrella, joten tiesin, että yhden hengen huone maksaa (vain) 25 euroa. Majoitus sujui ripeästi ja mukava nuori neito opasti minut paikkakunnan nähtävyyksien äärelle sekä ilmoitti kannattavansa illan suuressa Barcelona vs Madrid -pelissä Barcelonaa. Olenkohan itse hereillä, kun El Clásico (taas kerran) alkaa?

Ohjeiden mukaan löysin ihmeelliseen La Curiosa Casa De Comidas -ravintolaan, joka nimensä mukaan taitaa olla positiivisen utelias ruuan suhteen. Söin puolueettomasti sanottuna maailman parasta mustaa riisiä. Pääruoka oli niin kauniisti aseteltuja kana-paprika-vartaita, että vallan herkistyin. Ja kun tuli jälkiruuan aika, päätin pelata varman päälle ja kysyin, mikä jälkiruuista on tehty täällä keittiössä. Vastaus oli ”Kaikki!”. Ei mitään valmiita kaupan flan-vanukkaita, vaikka hyvinhän nekin ovat maistuneet.

Semmoinen ”Menu del Dia” eli päivän annos heillä.

Huomenna suunnitelmissa on kävellä 20 kilometriä Leonin suureen kaupunkiin. Sieltä on enää noin 50 kilometriä Astorgaan, johon olin aikonut päättää reissun tällä kertaa

El Burgo Ranero

Tänään oli hyvät olosuhteet olla liikkeellä. Koko päivän aurinkoa, ei tuulta, lämpöä vähän alle 10 astetta. Aamulla oli aukiolevia baarejakin (kahviloita) ensin Moratinossa (6,2 km), sitten San Nicolás del Real Caminossa. Sahagunissa, kun matkaa oli taitettu 16,6 kilometria, pääsin ihan konditoriaan.

Sahagunin kaupungin historiasta on jäänyt mieleen, miten maurit, juutalaiset ja kristityt elivät sovussa sivistyneesti, kunnes syntyi tarvetta sotia koko maa yhdelle osapuolelle.

Vastaan tuli tänään toinen poiskävelijä, tsekkimies. Laitoimme siinä caminolla järjestykseen toisen maailmansodan ja sen jälkeiset tapahtumat maidemme kannalta, sekä käsittelimme aukiolevat kaupat, ruokapaikat ja majatalot kummankin menosuuntaan päin.

Sitten minut otti kiinni farkuissa kävelevä ranskalaismies. Juttelimme englanniksi Venäjästä, Euroopasta, Ranskan tilanteesta. Kyllä meillä oli eri näkökulmat. Hän kertoi minulle, että kaikkein korruptoitunein maa on Espanja ja minä kerron, että meidän naapuristahan sitä korruptiota löytyy. Mikäs niissä naapureissa aina on vialla?

Kuva on Bercianos del Real Caminon kylästä. Hahmoa jahtaa krokotiili tai joku lisko, pistää kiireeksi! Minulla rauhallisempaa. ”Vamos” tarkoittaa, että mennään.

Onneksi saavuin El Burgo Raneroon tänään, enkä huomenna. Huomenna kylän ainoa albergue on suljettu! Huomenna minun täytyy miettiä, milloin päädyn Leonin kaupunkiin. Toivon, että löydän majapaikan, ettei tarvitse kävellä ihan aamusta iltaan. Netti avuksi!

Ledigos

Aamulla minulla ei ollut kiire lähteä, koska aioin mennä vain Ledigosiin. Päivän ohjelmaan kuuluu myös yli 11 kilometria suoraa pellon reunaa eikä se oikein houkutellut.

Kävin aamukaakaolla baarissa, ostin postikortteja paperikaupasta, etsin postia (turhaan), kävin huoltoasemalla hakemassa lisää pähkinöitä, mutta sitten oli pakko lähteä caminolle.

Matkalla ohitetaan San Zoilon luostari, josta luin tämän tarinan: ”Tuhat vuotta sitten täällä eleli kuuliainen, mutta mustasukkainen aviovaimo Teresa Peláez. Hän epäili miehensä heilastelevan erään tietyn naimisissa olevan naisen kanssa. Ja kun tuo nainen sai kaksoset, se oli Teresan mielestä selvä merkki suhteesta kahteen mieheen, koska kaksoset eivät olleet identtiset.”

”Teresa oli itsekin raskaana ja tietysti kävi niin, että hänkin sai epäidenttiset kaksoset. Aviomies iski takaisin ja syytti pettämisestä. Viaton Teresa lähti pakoon Carrión-joen yli. Silloin tapahtui ihme. Teresan viitta kantoi vettä ja hän pääsi joen yli kuivin jaloin. Ihme todisti syyttömyyden ja Teresa Peláez perusti luostarin, joka tunnetaan San Zoilon luostarina.”

Camino kulkee aivan luostarin viertä. Luostari on nykyään hotelli, joka mainostaa sopivansa vaikka häiden pitopaikaksi.

Matkaa seuraavan kylään on sen yli 11 km pitkän suoran verran. Laitoin YLE Podcastin soimaan ja viihdytti itseäni ”Kuusi kuvaa” -sarjalla, ja niin menee se pitkäkin suora. Sää on puolipilvinen ja viileä, aurinko paistaa utupilvien takaa. Ei sada. Lämpötila on kai noin +4. Suoraa riittää ja riittää.

Viimein tuli Caldadilla de la Cuezan kylä. Kylän baarissa tilasin ruokaa, koska en ole varma, saako Ledigosissa syötävää. Kyllä arvostan lämmintä ruokaa!

Ledigosiin oli enää kuusi kilometria ja täällä on hyväksi mainostettu albergue. Ruokaakin olisi tarjolla iltaseitsemältä halukkaille.

Päivän ajatelma olkoon Matti Nykäselle: ”Lennä!”

Tarkennus myöhemmin:

Majapaikan lämmitys ei toimi, odotamme koko ajan korjaajaa. Ravintolapuolella takka sentään lämmittää. Olen leikkinyt Google kääntäjän kanssa ja koreaksi ”hyvin kylmä” on ”maeu chuun”. Yöksi tulee pieni pakkanen, joten olen jo katsellut sohvan, johon valtaan omaksi petipaikakseni. Vein takkini selkänojalle varauksen merkiksi.

Tarkennus vielä myöhemmin:

Korjaaja tulee iltakahdeksalta. Huoneet lämpiävät ja ehkä lämpimään suihkuunkin pääsee, jos jaksaa odottaa.

Carrion de los Condes

Viime yön (Itero de la Vegan) kunnallinen albergue-majapaikka sijaitsee kirkkoa vastapäätä. Yksi iso sali katukerroksessa, yli kymmenen sänkyä, ei kerrossänkyjä, lämmin sali, mutta kylmä kylpyhuone, onneksi kuitenkin lämmin suihkuvesi, ei keittiötä. Ovessa oli lappu, jossa pyydettiin astumaan sisään ja soittamaan hospitalero paikalle. Täti saapuikin nopeasti ja pisti lämmöt päälle. Yön hinta viisi euroa.

Luulin, että nukun yksin, mutta muutaman tunnin kuluttua, kun oli jo aivan pimeää, saapui italialais-korealainen pariskunta.

Kuulin, että toinen korealaisista naisista oli jäänyt Castrojeriziin kymmenen kilometrin päähän. Siellä albergueta ei avattu ”yhden ihmisen tähden”, vaan hänet neuvottiin hotellliin. Talvialbergueiden sivun (http://www.aprinca.com/alberguesinvierno/) mukaan kaksi majapaikkaa Castrojerizissa ilmoittaa olevansa aina auki, joten olipa aika ikävää käytöstä mielestäni. Olisikohan auttanut, jos olisi maksanut useammasta vaeltajasta. Parikymppiäkin olisi tullut halvemmaksi kuin hotelli.

Muistaakseni 2009 nukuin yksin Castrojerizin kunnallisessa majapaikassa eikä ollut ongelmia.

Olen monta kertaa ajatellut kävellessä äitini ja minun ensimmäistä vaellusta elokuussa 2001. Silloin oli paahtava helle ja jouduimme aluksi kantamaan paljon vettä, kunnes elimistö tottui kuumuuteen. Tardajosistakin otimme kolme litraa juotavaa, että selviämme kaksi kilometria seuraavan kylän vedenottopisteelle. Sillä caminolla oppi luopumaan kaikesta ylimääräisestä tavarasta, jota oli ottanut mukaan siksi, että olisihan se kiva tuotakin joskus käyttää.

Muistan myös Kastilian kanavat, joiden varrella kuljin tänään (kuva). Ihmettelen edelleen kastelujärjestelmää. Kanavat ovat niin osin leveitä, että joku on aloittanut turistiristeilyt ja tehnyt tuollaisia laitureita. ”Vaeltajille alennusta, kulje osa matkasta Juanin paatilla!”

Kanavan rannalla kasvaa tamariskeja, jota egyptiläiset pitivät pyhänä elämän puuna, koska ne kasvavat kuivissa oloissa. Olen joskus kuullut, että ”taivaan manna” olisi jonkinlaisia tamariskien hedelmiä.

Oli hieno sää, ei liian kuuma, ei liian kylmä, ei sadetta eikä tuulta.

Olkoon päivän ajatelma se, että joku (ei-Polina) oli kirjoittanut: ”Älä lakkaa unelmoimasta.” Voihan se niinkin olla, toisaalta voi siirtyä tekemiseen, jos se vain on mahdollista.

Yhden vaeltajaa näin, nainen tuli vastaan rivakkaa tahtia.

Kävelin (ja pidin taukoja) koko päivän, joten saavuin Carrion de los Condesiin auringon laskiessa puolen seitsemän aikaan. Nunnien Espiritu Santo majoittaa minut, ja kyllä yllätyin todella, kun näin eteisen kenkähyllyllä ainakin kahdeksan kengät! Ihmisiä! Majapaikassa ei täälläkään ole kerrossänkyjä, lämmintäkin tuntui olevan, siistit kylpyhuoneet, hinta 7 euroa.

Lähdin äkkiä etsimään lämmintä ruokaa, sillä sellainen on ollut aika harvinaista tällä caminolla. Täällä on sentään baareja, ja viimein minut opastettiin tänne Los Condesiin. Kysyin, onko mahdollista syödä. Tarjoilija huikkasi kysymyksen baaritiskille yhdelle miehelle (kokki!), joka seurasi juuri tv:stä FC Barcelonan otteita, kuten kaikki muutkin ravintolassa. Onneksi kokki nyökkäsi ja pääsin tilaamaan.

Itero de la Vega

Hornillosissa meitä yöpyi yhteensä neljä peregrino-vaeltajaa. Korealaisia nuoria naisia on kaksi!

Annoin aamulla muiden lähteä ensin ja keittelin vielä keittiöstä löytyvää punaista teetä mukaankin. Eilen en taaskaan muistanut juoda tarpeeksi.

Nämä kylät ovat todella pieniä, asukkaita on virallisesti ehkä alle sata, mutta kesäaikaan vaeltajille tarjotaan runsaasti majapaikkoja, kauppoja, baareja jne. Pikkukylässä voi nykyään olla neljä tai viisi vaeltajien majapaikkaa. Talvella on todella hiljaisempaa. Kesätyöläiset ovat lähteneet ja kaikki on kiinni.

Aamutihku muuttui sateeksi, mutta kun tuuli kääntyi pohjoiseen, alkoikin tulla lunta. Näin kaukana kaksi valkohäntäistä peuraa. Ihmettelin parveilevia kanamaisia lintuja ja niiden jälkiä, jotka minusta näyttivät lumessa vähän caminonuolilta. Mene tuonne, eikun tuonne! Myöhemmin näin julisteen, jossa oli aika samanlaisia lintuja. Julisteen mukaan lintu on Tetrax tetrax latinaksi.

Sain jossain vaiheessa italialaisen miehen ja korealaiset neidot kiinni, sillä heillä oli paljon säätämistä vaatteiden kanssa: sadeviittaa päälle ja pois, talvitakin päälle toista takkia – ja pois. Kaikki kaavimme kenkiämme, jotka keräsivät ärsyttävää mutaa.

Kylät olivat hiljaisia, näinköhän edes yhtään kauppaa, joka olisi auki. Tuuli tyyntyi, ja alkoi paistaa aurinko. Castrojerizin jälkeen olikin mukava sää kävellä. En nähnyt enää viime yön kavereitani. Joku Polina on katsonut asiakseen kirjoitella mietelauseita camino-opasteisiin. Yksi hänen ajatelmistaan näkyi olevan ”Camino rikkoo ja yhdistää sydämiä. Polina.”. Koska caminolla on suurta hupia pohtia kanssavaeltajia, luulen, että jotain tuollaista saattaa tapahtua Italia=Korea-akselilla.

Hornillos del Camino

Lumi haittaa lentokenttien toimintaa, joten pääsin Madridin sijasta Bilbaoon. Bilbaosta on Burgosiin vain vajaa kaksi tuntia bussilla (13.54 euroa). Burgosiin päätin edellisen caminoni, joten oli luontevaa jatkaa täältä. Bilbaon lentokentältä olisi kyllä päässyt San Sebastianiin suoralla bussilla, eikä sieltä olisi enää pitkä matka St-Jean-Pied-de-Portiin.

Burgosiin siis matkasin. Tein ensin hankintoja, linja-autoaseman lähellä on Deportes-liike (olikohan Calle Madrid 19), josta kävin ostamassa kympillä kävelysauvat, espanjaksi ”bastones de senderismo”. Lensin Espanjaan pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa, enkä viitsinyt selvittää sauvojen kuljettamista mukana tällä kertaa. Tuossakin urheilukaupassa oli kovin ystävällinen palvelu.

Movistar-puhelinliikkeestä ostin prepaid- eli prepago-liittymän tablettiin, jossa ei muuten ole minkäänlaista liittymää. Maksutonta wi-fi-tarjontaa on varmaan edelleen baareissa ja majapaikoissa, mutta eihän sitä tiedä.

Join yhden Colacao-kaakaon paahtoleivän kera Burgosin katedraalin edustalla ja sitten matkaan. Melkein eksyin heti, mutta muistin, että camino menee Arlanzón-joen yli jossain vaiheessa, joten alamäkeä kohti täytyy suunnistaa, että rantaan pääsee.

Sääkatsaus: Ensin tuli vettä, ja sitten tuli rakeita, sitten tuuli yltyi yltymistään. Otin kuvan, kun hetken paistoi aurinko. Kuvassa ei näy, miten minusta tuntui, että tuuli repii tabletin kädestä.

Tardajosin kylän 1800-luvulla elänyt pappi Mariano Díez Tobar on saanut muistomerkin keskelle kylää ansioistaan elokuvan saralla. Piti googlettaa: Hän oli Lumiéren veljesten tuttuja eikä muutenkaan mikään turha pastori matematiikan ja keksintöjen alalla.

Tardajosin jälkeen sää parani, mutta tuuli oli aivan mahdoton. Mietin jaksanko kävellä Hornillos del Caminoon, mutta reitti kulki peltojen poikki eikä liikennettä ollut, joten liftaamaankaan ei päässyt. Jos kääntyisi takaisin, saisi myötätuulen ja caminoahan voi myös palata. Millä Pyhä Birgittakaan olisi päässyt pois Santiagosta kuin kävelemällä?

Märässä hiekkatien pinnassa näin, että edelläni on kävellyt muutama ihminen. Yhden askeleet menivät samassa rytmissä kuin omani.

Kun tulin kylään, näin sopivasti pari miestä, joilta saatoin kysyä majapaikkaa. Kunnallinen albergue on kiinni, samoin kaikki muutkin, mutta Casa del Abuelo majoittaa ihmisiä.

Täällä siis olen. Onpa mukavaa. Pappa näytti, että otat täältä mehua ja kakkusia ja täältä pastaa sekä tonnikalaa, kaikki kuuluu hintaan. Ne, jotka eivät kuulu hintaan, on hinnoiteltu. Kananmunat 40 senttiä kappale, pullo punaviiniä vitosen. Herttainen meininki.

Täällä on muutama vaeltaja. Italialainen partamies ja hyvin englantia puhuva korealainen nuori nainen taitavat olla jälkien jättäjät. He kertoivat olleensa sateessa koko ajan ja kastuneensa likomäriksi. Minulla taas kaikki varusteet kuivuivat, kun loppumatkan tuuli niin kovaa.

Burgos

  
Burgos
Pitkä päivä alkoi muutaman tunnin kävelyllä metsäisen maiseman halki. Caminon harvoja paikkoja, missä on enemmän puita, on tässä ennen Agesia. 
Pilvistä, tuulista. Atapuercan jälkeen opasteet ovat yhtä huonoja kuin aiemminkin. Pitää vain jatkaa mäellä kivistä reittiä pitkin aidan vierusta, kunnes näkee keltaisen nuolen. 
Aurinko alkoi paistaa puolen päivän aikaan, mutta vastatuulikin voimistui. Otin suunnan kohti lännessä näkyvää kaupunkia ja valitsin peltoja halkovista teistä sen, joka vei suorimmin kohti kaupunkia.
Kun tulee kaupungin reunalle, on matkaa keskustaan Gamonal-teollisuusalueen ja esikaupungin halki vielä kymmenen kilometriä. Pidin kunnon tauon ensimmäisessä kahvilassa. TV näytti dubattua Simpsonit-jaksoa. Monena päivänä eri kahviloissa on tv:ssä pyörinyt Ahora Caigo -visailuohjelma, jossa väärällä vastauksella lattia aukeaa ja pelaaja putoaa alakertaan. 
Kaupungissa tuuli ei tuntunut enää. Lämpöä oli +15 astetta. Camino vie suoraan suurelle kunnalliselle alberguelle, jossa taas kerran kaikki pyörii hyvin organisoidusti. Wi-fiä ei ole käytössä, mutta olen muutenkin sattunut majapaikkoihin, jossa se ei ole välttämättä toiminut (hyvin).
Tähän tämä tällä kertaa loppui, kävely.

Ehkä kirjoitan vielä vähän varusteista:

1) Tällä reissulla sattui olemaan kuivaa, lämmintä ja usein aurinkoistakin, joten sadevarusteista ei voi sanoa mitään. Ostin Estellasta Decathlon-shortsit, joissa sitten kävelin koko loppumatkan.

2) Pidin kuitenkin rinkassa koko ajan sadesuojan päällä. Räikeänvärinen sadesuoja näkyisi, jos yksin kulkiessani keikahtaisin johonkin ojanpohjaan. 

3) Aamut olivat vähän viileitä, mutta Braga Polar -putkihuivi ja fleechanskat lämmittivät sopivasti. 

4) Illalla minulla oli lisää fleeceä, eli mustat fleecehousut, kuten taisi olla viime talvenakin. 

5) Aurinko lämmitti jo tähän aikaan vuodesta pyykit niin, että pikkupyykki ehti monena iltapäivänä kuivaa ennen iltaa.

6) Latasin tabletille tällä kertaa myös e-kirjoja kirjastosta. Kätevää ja kevyttä.

7) Haltin kesäpussi ja silkkinen makuupussin pussilakana olivat hyvä yhdistelmä. Tällä kertaa vain muutama yö oli niin viileä, että nukuin makuupussissa. Yleensä käytin silkkipussukkaa ja albergueiden tarjoamia huopia (”manta”).

8) Jos joku ei muista, niin Espanjassa postimerkit saa tupakkakaupoista. Kiinakaupoista (Bazar Chino tms) taas saa kaikkea mahdollista, kuten pikkukattilan tai kamman. Salmiakkia saa Tigereistä, joita on tullut tännekin (Logroño, León, Santiago). Täysjyväleipää/ruisleipää on ainakin joskus saanut Lidleistä ja terveysruokakaupoista. 

Huomenna lähden Bilbaoon, josta minulla on lento takaisin Suomeen. Buen Camino!