Zubiri

Vaikeinta caminolla on pysähtyä. Tänään oli toinen päivä ja olin päättänyt, että Zubiria kauemmas en mene. Ihan jo sen takia, että vain harvat alberguet ovat auki tähän aikaan vuodesta.

Aamu oli sumuinen ja viileä lähes puolipäivän asti. Oli helpompaa kulkea kuin eilen, kun ”kaikki kevytuntuvatopat ja merinovillasilkkipaidat” olivat tänään päällä eivätkä repussa painamassa.

Koetin pitää taukoja, mutta monet kahvipaikat olivat kiinni. Kuva on Bizkarrettan kylästä, jossa ihana maitokahvi ja paahdetut leivät voilla ja hillolla maksoivat yhteensä 3,40. Pyysin yhtä ohikulkevaa vaeltajaa seuraksi, mutta hän kiirehti eteenpäin. Kohtasimme uudestaan myöhemmin, kun hän piti taukoa caminon varrella.

Pysähdy ja mieti mitä teet.

Roncesvalles

Listaan ensimmäisen kävelypäivän tunteita:

Tyytyväisyys: Olin tyytyväinen kun sain vain koreaa puhuvan ihmisen ymmärtämään, että caminotien pielessä on siellä täällä merkkejä, joita seuraamalla hän voi kulkea. Kolmannen merkin kohdalla hän ymmärsi. Hoin ”camino”, ja elehdin ”sinä”, ”katso”, ”merkki”, ”kävellä”.

Kiitollisuus: Olin loputtoman kiitollinen, kun Gañecoletassa ystävällinen rouva täytti vesipulloni ja esitteli eteisen seinältään sukulaisten valokuvakokoelmaa. Puhuimme myös pölkkyespanjallani ilmastonmuutoksesta. Kahtakymmentä lähentelevät lämpötilat eivät ole tavallisia tammikuun kelejä täällä.

Ilo: Kyllä voi ihminen olla iloinen, kun on päivän kävelyt tehty. Sää oli tosiaan lämmin, mutta iltapäivällä alkoi tuulla niin, että lämpötila on nyt 11 plussalla. Lunta ei näkynyt koko kävelyn aikana.

Paljon, paljon oli negatiivisia tunteita, mutta ne voitte kuvitella kertomattakin.

St. Jean Pied de Port

Matka alussa epävarmempana kuin koskaan. Olen kuitenkin nyt pienessä kylässä Ranskan ja Espanjan rajalla. Ostin uuden pyhiinvaeltajan passin kahdella eurolla. Tähän on tarkoitus kerätä leimoja.

Majoitun kunnallisessa alberguessa, Citadelle 55. Täällä on oikein reipas nuori mies Italiasta ja ehkä kaksi espanjalaista, joita ei ole vielä näkynyt.

Olen väsynyt matkasta tänne. Tulin Lontoon kautta Biarritziin, sieltä kävellen pari tuntia Bayonneen, josta junalla tänne St Jean Pied de Portiin. Juon teetä, syön patonkia – mutta kohta olen unten mailla. Nukumme kaikki samassa makuusalissa, jokainen näkyy varanneen alasängyn kerrosvuoteista.