En katsonut karttaa, kun lähdin aamulla yhtä matkaa uuden tuttavuuden, meksikolaisen vaeltajan kanssa. Hän jäi videoimaan Ponferradan linnoitusta ja minä jatkoin matkaa kaupungin kaduilla. Hukkasin heti keltaiset nuolet, joiden pitäisi opastaa caminolle.
Tarkistin rannekompassista, että länttä kohti kävelen. Aurinko alkoi nousta selän takaa. Google-kartta sanoi, että oikeaan suuntaan olen menossa.
Minulla on mukana John Brierleyn caminoa varten tekemä karttavihkonen. Kannattaisi katsella sitä iltaisin eikä vain lähteä haahuilemaan tällä tavalla.
Säätietoja en ole katsonut moneen päivään. Olen kyllä osallistunut vaeltajien ”Perjantaina sataa lunta” -keskusteluun. Nyt aamulla näytti olevan kymmenisen astetta lämmintä. Pilvistä, tummia pilviä taivaalla.
Kolmen tunnin kävelyn jälkeen pysähdyin kahvilassa ja pian sen jälkeen olin taas caminoreitillä. Olin varmaan ottanut jonkin oikotien kauppakeskusten ohitse.
Alkoi olla viileää, puin hansikkaat. Sade alkoi pikkutihkuna, mutta tiheni vähitellen. Välillä satoi hetken oikein vaakasuoraan.
Nyt olen Ave Fenix -alberguessa. Kympillä yösija kerrossängyissä ja aamupala. Minulle keitetään teetä, ja passataan näköjään muutenkin. Ollaan jo hospitaleron kanssa katseltu kännykästä Tampereen Tuomiokirkon taiteet, hänen kotipaikkansa katukuvat sekä pohdittu Duolingon hyviä ja huonoja puolia kielten opiskelussa.
Meksikolainen vaeltaja saapuu. Eilen hän teki ruokaa ”kaikille, koska yhdelle on niin vaikea kokata”. Katsotaan, ketä muita tänne vielä saapuu – jos saapuu.
Talvicaminon blogi 