Suunnitelmissa oli taivaltaa vain Calzadilla de la Cuezan (17,2) ja Ledigosin (6,2) kautta Terradillos de Templariosiin (3,3), mutta tanne sitten paadyin Sahaguniin. Kaikki nuo valikylat ovat hyvin pienia, Sahagun on kaupunkimaisempi. Calzadillassa caminonuolet on maalattu niin, etta vaeltaja kulkee baarin ohi ja baari olikin auki. Sain taas Colacao-kaakaon.
Olen ihastellut haukkoja. Eras heista naytti minulle, miten vahvan pyrston avulla voi tuulessa tehda tayden kehan vaeltajan ylla. Pyrsto toimii kuin perasin. Tanaan tapasin myos mustan naadanoloisen pienen petoelaimen. Sekaan ei aristellut minua ja juoksi edellani tovin.
Varpusista olin todella kiinnostava. Taman paivan reitin varrelle on istutettu puita (vasemmalle) ja pensaita (oikealle). Puiden ideahan on tuoda joskus suojaa etelasta paistavalta auringolta. Pieni varpusparvi lehahti mukanani pensaissa muutamia kymmenia metreja. Mita lienevat varpuset pohtineet? Ehka niilla on yhteistajunta Tammelantorin varpusten kanssa ja odottivat Hannan kahvilan sampylamuruja minulta.
Tanaan oli sitten taas tuulipaiva. Jatkoin psyykkausharjoituksia. Kuvittelin itseni kavelemaan pilkille Saimaalla – heti tuuli alkoi tuntua suorastaan lampimalta. Nyt saa nauraa – ajattelin myos olevani laivan keulakuva, ei oikein toiminut. Viimein loytyi toimiva mielikuva: olin haukka, joka lensi vastatuuleen.
Mutta takaisin realismin pariin. Caminon voi tehda nykyaan tehda paitsi kavellen, pyoralla ja ratsain, myos moottoripyoralla! Tasta todisteena Sahagunin kunnallisessa alberguessa yopyy pieni, mutta meluisa lauma mahakkaita moottoripyoramiehia. Muuten taalla olisi vain yksi pyorailijaseta minun lisakseni. Motskarilla matkan heittaa neljassa paivassa.
Jose ei ole tullut tanne. Aamulla han vaitti voivansa paremmin, kun jatin hanelle aamulla kekseja ja leipaa. Mies sanoi lahtevansa linja-autolla ”Larrasoanaan” (joka ei ole taallapainkaan), enka ruvennut kipealta ihmiselta tarkemmin kyselemaan osoitetta. Kaikesta pikaystavyydesta kiitollisena Jose halusi halata ja katella laksiaisiksi, mutta sain nopeasti sanottua, etta jossein nyt sentaan kuitenkaan. Kylla se minullakin kieli kaantyy, kun tarvetta on!
Talvicaminon blogi 
Uusimmassa Suomen Latu -lehdessä puffataan Erkki Lampénin kirjaa Neljä retkeä Suomen läpi. Puffiin on poimittu mm. siteeraus: ”Tänään ovat päässä soineet Juicen Tarzanin kalsarit. Muuten on päässäni ollut hiljaista, mikä on hyvä asia. Yleensä ajatukset ja ihmiset inttävät ja kinaavat siellä vailla tolkkua, mikä tekee elämästä vaikeaa.”
Joudutko sinä kuuntelemaan päänsisäistä pölinää, inttämistä ja laulunloilotusta? Voiko pää tyhjentyä, hiljentyä, rauhoittua?
Eilisen ajatuksenjuoksua saattaa lukea tuosta ylta (pilkkia, laivankeuloja, haukkana oloa). Ei ole kylla kovin paljon hulinaa paassa. Tyoasiat jaivat jo Madridiin. Aamupaivisin mietin yleensa, mita edellisena paivana tapahtui, mietin ihmisia, joita tapasin ja mita puhuimme. Yleensa tassa vaiheessa keksin hienoja lauserakenteita (espanja, englanti).
Nyt kun olen taas kavellyt yksin jo toista paivaa, minulla on aikaa pysahdella. Otan valokuvia, siivoan ohdakkeita pois caminopolulta, kekoan kivista opasnuolia hankalissa risteyksissa. Maisemia tulee katseltua, vaikka aika aakeeta laakeeta tama on minun makuuni. Siina tulee mietittya tata caminoa, seuraavaa majapaikkaa, taukojenpitoa, kaikkea aivan pienta. Jonkun verran mietin aikaisempia kertoja taalla ja mita silloin tapahtui.
Laulaa koetin eilen, kun olin Anittan kommentin innoittamana hetken Jennifer. Lauloin muutamaa musikaalibiisia, mita niista muistin. Koko paivana en nahnyt yhtaan vaeltajaa, joten tilaa loilotukselle oli.
Tanaan ei tuule lainkaan. Kun lahdin Sahagunista, koko kaupunki oli sumussa. Sumu ei vielakaan kokonaan haihtunut. Hienon nakoista. Olen kerran Galiciassa kavellyt sumussa sateenkaaren sisalla (juu, se ei ole mahdollista), ja se oli uskomatonta.
Loppui aamiaispaikassa kolikkokoneen aika kesken, joten en ehtinyt kysyä, miten neljä retkeä Suomen läpi menevat?
En ole vielä lukenut kirjaa, mutta menomenetelmät olivat patikka, hiihto, melonta ja pyöräily. Varmaan kulkutavan valinta on vaikuttanut reitteihin. Puffista ei ilmennyt, olivatko retket Suomen läpi pysty-, poikki- vai vinosuuntaisia, mutta jotenkin automaattisesti olen ajatellut pystylinjaa. Hassua. Kerron kaiken, kun tiedän. Paitsi että ennen kuin töiltäni ja niihin liittyviltä pakollisilta lukemisiltani pääsen vapaaehtoisten kirjojen kimppuun, voit ehkä katsoa netistä, kirja kuulemma perustuu nettipäiväkirjamerkintöihin. Lampénin vaellusfiiliksistä muistan joskus lukeneeni kolumneista tms. että kaikenlaisia tunteita tuli tunnettua, ketutusta, iloa, keveyttä, alakuloa, murhetta, yksinäisyyttä, hyvää mieltä hyvien ihmisten tapaamisesta… niin, kaikenlaista.